Stam1nan keulahahmon Antti Hyyrysen kirjasta tulee näytelmä Lappeenrannan kaupunginteatteriin – Viimeisen Atlantiksen ohjaa nuoruusvuosien kaveri Tuomo Rämö 16.3.2022 6:15
Kouluikäisenä Hans Stigzelius onnistui pääsemään irti kiusaajansa otteesta – aikuisena näyttelijä ja terapeutti pinnisteli eroon yksin jäämisen traumasta 6.3.2022 7:00
Palkitun Pahanhautoja-elokuvan lohjalaislähtöinen ohjaaja Hanna Bergholm: "Kaikki lapsuudessa koettu kannustus luovuuteen on kantanut vaikeimpien hetkien yli" 5.3.2022 15:11
Harkovalaisten nuorten teatteriryhmä oli Tallinnan laivassa matkalla esiintymään Jyväskylään, kun viestit kotoa kertoivat sodan syttymisestä – nyt he hakevat turvapaikkaa Suomesta 28.2.2022 21:39
Teatteriarvio | Lappeenrannan kaupunginteatterin Amadeus käsittelee komeasti kateutta ja Mozartin kuolemaa, mutta jättää katsojan odotukset osin täyttämättä 28.2.2022 18:00
Ville Haapasalo, 50, on toteuttanut hullunrohkeita ideoitaan, kuten lähtemisen venäjän kieltä taitamattomana teatteriopintoihin Pietariin – "Turpiin on tullut monestikin" 28.2.2022 6:00
"Yhden aikakauden loppu" – elokuvatuottajat pelkäävät kelvotonta korvausmallia teatterisulusta 25.2.2022 13:44
Kulttuurineuvos-kirjailija Veijo Baltzar saa käräjätuomion perjantaina – syyttäjä vaatinut vähintään 10 vuoden vankeutta 24.2.2022 23:42
Jyväskylässä kuvattu toimintakomedia The Creeps julkaistaneen vuoden myöhässä – tuottaja Timo Puustinen vaikenee Rendel-elokuvan jatko-osasta 9.4.2023 8:45 Rendel-elokuvan kallis jatko-osa jäi kesken – pettynyt ohjaaja päätti lopettaa uransa 23.2.2022 14:33
Rendel-elokuvan kallis jatko-osa jäi kesken – pettynyt ohjaaja päätti lopettaa uransa 23.2.2022 14:33
Pate Mustajärven tarinointi Lappeenrannan kaupunginteatterissa siirtyy, mutta Iiris Rannion jäähyväisohjaus Amadeus aloittaa kevään ensi-illat lauantaina 23.2.2022 5:30
Lappeenrannan kaupunginteatterissa yhtä peruutusrumbaa, näytöksiä on pystytty järjestämään alkuvuonna vain yhtenä viikonloppuna – Näyttelijä Sanna Kemppainen paljastaa, miten kuumottavaa on paikata sairastuneen työkaverin rooli 18.2.2022 18:00
Rendel-elokuvista tuttu mikkeliläinen Jesse Haaja lopettaa elokuvien teon: "Se oli mulle semmoinen vuori, jolle piti kiivetä" 17.2.2022 10:28
Lappeenranta järjestää veteraanipäivän pääjuhlan huhtikuussa – Kaupunginorkesterin intendentti Milko Vesalainen loi juhlailmeen, jonka toteutukseen ei kyselty kuvataiteen ammattilaisia 15.2.2022 7:00
Kesällä 2022 rakastettu ooppera Aida siirtyy nykyaikaan – Juuri nyt ommellaan Pääskylahdessa vihreitä sotilashaalareita marssikohtaukseen 3.6.2022 15:12
Teatteriarvio | Teatteri Imatra tavoittaa Leevi and the Leavingisin kappaleiden tunnelman musikaalissaan – Elämä ikkunan takana sai kantaesityksensä neljännellä yrittämällä lauantaina 8.2.2022 7:00
Ruokolahden musiikkiteatteri tekee esitystä James Deanista – Ikuisesti sinun -musikaali tarjoaa monta kulmaa Hollywood-näyttelijän elämään 4.2.2022 11:10
Kulttuuriala lähetti mielenilmauksessaan painavaa kritiikkiä päättäjille: "Emme suostu siihen, että meidän alamme laitetaan ensimmäisenä varmuuden vuoksi kiinni" 3.2.2022 18:16
Kulttuuri- ja tapahtuma-alan mielenilmaus keräsi noin 2 000 Helsinkiin – koronasulkujen haittojen pelätään kestävän vuosia 3.2.2022 16:01
Leevi and the Leavings -musikaali kaikkien vaikeuksien jälkeen viimein ensi-iltaan Imatran teatterissa 3.2.2022 10:17
Kaupunginorkesteri on mukana oopperassa, jota ei voi nähdä Lappeenrannassa – Kaupungintalon ja teatterin tilat ovat liian pieniä isoille esityksille 3.2.2022 5:30
Marko Ahosen tärpit | Kolme naista edustaa harvinaista tyylilajia, iranilaista nykyelokuvaa 2.2.2022 10:00
Halvoista hinnoista tunnettu leffateatteriketju ajettiin alas Suomessa – "Tuntuu ettei meitä enää haluttu" 3.2.2022 15:41
Suomalaiselokuva Tytöt tytöt tytöt on voittanut yleisöpalkinnon Sundancen elokuvajuhlilla – kilpasarjassa ei ole aiemmin ollut pitkää fiktioelokuvaa Suomesta 29.1.2022 19:29
Raikasta ja omaperäistä – suomalaiselokuvat nosteessa Yhdysvalloissa Sundancen elokuvafestivaaleilla 25.1.2022 13:47
Elokuva- ja tv-näyttelijä Leo Jokela rakasti teatteria, mutta siitä etääntyminen syvensi rappiota, joka johti hänen varhaiseen kuolemaansa 25.1.2022 11:23
Lappeenrannan kaupunginteatterin ohjaajaksi oli 20 hakijaa – Tuleva teatterinjohtaja Helka-Maria Kinnunen valitsi tehtävään monipuolisesti taidetta tehneen Maia Häklin 19.1.2022 15:06
Lappeenrannassa kuvattua Sorjonen-sarjaa fanittaa Monty Pythonista tunnettu Eric Idle – Näyttelijä kehuu rikossarjaa loistavaksi Twitterissä 18.1.2022 11:41
Punkaharjun pojat -dokumentti äänestettiin Venla-finaaliin sadan TV-ohjelman joukosta – "Punkaharjulla tapahtuu nyt kaikenlaisia hienoja asioita, täällä on mahtava pöhinä” 13.1.2022 19:30 Rämäpäisen Biisonimafian nousukierre jatkuu – Punkaharjun pojat -dokumentti on Venla-ehdokas ja väki ympäri Suomen seuraa Mc Helper -elokuvan syntytarinaa – Korona siirsi Venla-gaalan toukokuulle 17.12.2021 13:52
Rämäpäisen Biisonimafian nousukierre jatkuu – Punkaharjun pojat -dokumentti on Venla-ehdokas ja väki ympäri Suomen seuraa Mc Helper -elokuvan syntytarinaa – Korona siirsi Venla-gaalan toukokuulle 17.12.2021 13:52
Lappeenrannan kaupunginteatteri peruu torstain, perjantain ja lauantain esitykset – Maaliskuulta peruuntuu Tanssien tähtiin -vierailuesitys 12.1.2022 11:16
Ohjatun liikunnan ryhmät tauolle Lappeenrannassa – Teatteri rajoittaa yleisömäärät 50 ja 30 katsojaan sekä lisää esityksiä 5.1.2022 16:58 Etelä-Karjalan koronanyrkki antoi koululaisille maskisuosituksen, aikuisten harrastuksia tauolle: "Toivomme, että eri toimijat ottavat joukkueurheilu- ja ryhmäharrastussuosituksen vakavasti, ettemme tarvitsisi kovempia rajoituksia" 4.1.2022 18:12
Etelä-Karjalan koronanyrkki antoi koululaisille maskisuosituksen, aikuisten harrastuksia tauolle: "Toivomme, että eri toimijat ottavat joukkueurheilu- ja ryhmäharrastussuosituksen vakavasti, ettemme tarvitsisi kovempia rajoituksia" 4.1.2022 18:12
Lehmusten kaupunki rikkoi uuden teatteritalon ennätyksiä syksyllä 2021 – Lappeenrannan kaupunginteatteri onnistui kävijämäärän kasvattamisessa toisena koronavuotena 4.1.2022 17:00
Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Iiris Rannio ohjaa syyslukukaudella koululaisia Tampereella – Teatterinjohtaja palaa opettajan ammattiin elokuussa, kun pesti Lappeenrannassa päättyy 3.1.2022 17:00
Vuoden jutut | Juvosen Heikki iski silmänsä lappeenrantalaisravintola Siskon vaaleaan tarjoilijaan ja sai lopulta saattaa tämän alttarille – Repsikan puolella Lavolan jengi kiusasi samaa Leenaa lukuisilla jäynillä 2.1.2022 12:00
"Askolan koti on rauhan paikka järven rannalla ja se sijaitsee lähes kymmenen kilometriä lähimmästä kaupasta" – Tanssin tähtipari Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö tykästyivät maaseudun rauhaan 24.10.2022 11:09
Leffa-arvio | Tosirakkaus menee harhaan – Annette on äkkiväärä kokemus, josta joko tykkää tai ei 30.12.2021 11:06
Etelä-Karjalassa koronapassin äkkijäähy siirsi vastuun rajoituksista kuntien ja yrittäjien harteille – Etelä-Saimaa listasi uudet koronarajoitukset, jotka tiedetään tähän mennessä 29.12.2021 19:21
Iskelmälaulajan rooli on Hannele Laurin ensimmäinen kunnon elokuvapääosa – 70 on vain numero sulkee Johanna Vuoksenmaan ihmissuhdetrilogian 29.12.2021 12:15