Helsingin kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä Stig Fransman on kuollut

Helsingin kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä, helsinkiläinen Stig Fransman on kuollut 87 vuoden iässä.

Vuonna 1934 syntynyt Fransman näytteli pitkään Helsingin kaupunginteatterissa, missä hän teki paljon muun muassa operettirooleja.

Fransman kuoli uudenvuodenpäivänä pitkäaikaiseen sairauteen, kertoo STT:lle Fransmanin ystävä Juha Holopainen.

Ennen kuolemaansa Fransman oli ehtinyt päästä sairaalasta ryhmäkotiin, mutta pian kunto alkoi heiketä.

– Hän nukkui rauhallisesti pois, kivutta, kertoo Holopainen.

Fransman opiskeli Suomen teatterikoulussa, mutta työelämä vei mukanaan ja opinnot jäivät kesken.

Musiikki tärkeässä osassa uraa

Fransmanin uralla musiikki oli tärkeässä roolissa.

– Suuria musikaalirooleja ja operetteja, kertoo Holopainen.

Fransman esiintyi esimerkiksi monologeissa. Vuonna 1993 ensi-iltansa saaneessa Satakielen tunnustuksia -monologissa Fransman näytteli amerikkalaista näytelmäkirjailijaa Tennessee Williamsia.

Holopainen kertoo, että Fransman myös väsyi näyttelijän työhön ja lähti oma-aloitteisesti kaupunginteatterista. Tämän jälkeen Fransman teki paljon omia projekteja. Yhdessä Jarkko Rantasen kanssa Stig Fransman esitti pitkään Bellmanin janoovat sielut -lauluesitystä. Fransman myös ohjasi harrastajateatteriryhmiä.

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin? Isoja ja pieniä päätöksiä, joilla on väliä

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka