Eksote kertoi yhdestä uudesta koronatapauksesta, THL:n mukaan tuorein tartunta on todettu Lappeenrannassa 17.2.2021 12:47
Etelä-Karjalassa viisi uutta koronatartuntaa, niistä kolme on paikallisia ja kaksi Pohjois-Suomesta 16.2.2021 12:20
Eksote kertoi kolmesta uudesta koronatapauksesta, THL:n mukaan Lappeenrannassa todettiin kaksi uutta tartuntaa 15.2.2021 12:37
Eksote: Kaksi uutta koronatapausta varmistui perjantaina – Toinen Imatralla ja toinen Lemillä, joka nousi nyt ensimmäistä kertaa THL:n listalle 5.2.2021 12:50
Kolme uutta koronatartuntaa – Tuoreita tapauksia on jäljitetty muun muassa Venäjälle ja Viron-lautalle 3.2.2021 12:41
Eksote kertoi kahdesta uudesta koronatartunnasta ja lisäsi 10 aiempaa tapausta tilastoonsa 26.1.2021 12:11
Etelä-Karjalassa varmistui viikonlopun aikana 6 uutta koronatartuntaa – Ylilääkärin mukaan 4 tartuntaa on perheiden sisäisiä, 1 Venäjältä ja yhden lähde on epäselvä 25.1.2021 13:51
Etelä-Karjalassa varmistui lauantaina viisi uutta koronatartuntaa, joista neljä todettiin Lappeenrannassa ja yksi Imatralla 23.1.2021 19:21
Kolmas nollapäivä tartunnoissa Etelä-Karjalassa – Ylilääkärin mukaan vielä ei ole aihetta juhlia: "Ei vaadi kuin yhden tai kaksi kunnolla tartuttavaa henkilöä" 22.1.2021 14:00
Etelä-Karjalassa koronarokotuksen saanut noin 3 000, Eksote toivoo rokotusta odottavilta malttia 18.2.2021 8:48
THL: Muuntunut koronavirus tarttuu herkemmin – Turvaväliä on pidettävä nyt yli kaksi metriä 18.2.2021 8:49
Etelä-Karjalassa annettu 2 032 koronarokotetta – THL lisäsi Lappeenrannan listalle yhden tartunnan, Eksoten tilastoissa tartuntoja oli nolla 20.1.2021 12:14
Eksoten alueella kaksi uutta koronatartuntaa – Kuluneen viikon kymmenestä tartunnasta yhtä epäillään brittimuunnokseksi 19.1.2021 12:18
THL:n Mika Salminen: "Muille toimijoille mallia tästä" – Savolainen koronarokotusmittari kerännyt parissa päivässä arvovaltaista kiitosta 17.1.2021 14:47
Lappeenrannasta löytyi kaksi uutta koronatartuntaa lauantaina – Myös Imatralla todettiin kaksi tartuntaa 18.2.2021 8:57
Eksoten alueella todettu yksi uusi koronatartunta, THL:n mukaan tartunta on Lappeenrannassa 13.1.2021 12:12
Kasvomaskien jakelu oppilaille alkoi tänään Lappeenrannassa – Yli 12-vuotiaille annettu maskisuositus koskee nyt myös kaupungin liikunta- ja harrastustiloja 18.2.2021 9:05
Eksoten alueella mahdollisesti ensimmäinen brittikoronatapaus – Ylilääkärin mukaan tartunta rajoittuu yhteen perheeseen, eikä sen pitäisi päästä leviämään 11.1.2021 13:44
Koronatesteissä dramaattinen pudotus joulun ja uudenvuoden pyhinä: Eksotessa testimäärä putosi yli tuhannella kahden viikon jaksolla 8.1.2021 12:40
Kolme uutta koronatartuntaa Etelä-Karjalassa loppiaisena – Kaksi Lappeenrannassa, yksi Taipalsaarella 18.2.2021 9:13
Etelä-Karjalassa ei uusia koronatartuntoja, koko maassa raportoitiin 299 uutta tartuntaa 18.2.2021 9:16
Etelä-Karjalassa varmistui neljä uutta koronatartuntaa lauantaina – Lappeenrannassa todettiin yksi ja Imatralla kaksi tartuntaa 18.2.2021 9:25
Vuosi aloitettiin Etelä-Karjalassa yhdeksällä uudella koronatartunnalla – Tartuntoja todettiin Lappeenrannassa sekä Imatralla neljä ja Ruokolahdella yksi 18.2.2021 9:28
Kolme uutta koronatartuntaa Etelä-Karjalassa torstaina – Kaksi Lappeenrannassa, yksi Imatralla 18.2.2021 9:31
Etelä-Karjalassa neljä uutta koronatartuntaa tapaninpäivänä – Lappeenrannassa kaksi ja Imatralla kaksi 26.12.2020 12:40
Etelä-Karjalassa todettiin viisi uutta koronatartuntaa joulupäivänä – Neljä Lappeenrannassa ja yksi Imatralla 18.2.2021 9:43
Kolme uutta koronatartuntaa Etelä-Karjalassa jouluaattona – Yksi Lappeenrannassa, kaksi Ruokolahdella 24.12.2020 12:44
Imatralla todettiin kymmenen uutta koronatartuntaa – Tartunnat ovat yksittäistapauksia, tiedossa ei ole joukkoaltistumisia 18.2.2021 9:52
Suomi seuraa nyt tarkkaan Britannian koronarokotuksia – näin THL:n asiantuntija kommentoi allergisten rokotteesta saamia reaktioita 17.12.2020 7:11
Kolme uutta koronatartuntaa Lappeenrannassa sunnuntaina – Tartuntoja on nyt yhteensä tasan 100 18.2.2021 10:18