Melania Trump tapasi Valkoisessa talossa Ukrainan ja Venäjän edustajia

Yhdysvaltain presidentin puoliso Melania Trump on tavannut sekä Ukrainan että Venäjän edustajia Valkoisessa talossa.

Kyseessä oli Valkoisen talon mukaan tiettävästi ensimmäinen kerta, kun presidentin puoliso tuo yhteen sodassa keskenään olevien osapuolten edustajat.

Tapaamisessa keskusteltiin muun muassa Ukrainan Oleshkyn alueen tilanteesta. Pahasti kärsineestä kaupungista evakuoitiin hiljattain aselevon aikana sadoittain siviilejä Venäjän sotatoimien alta. Ukrainan eteläosassa sijaitsevaan Oleshkyyn saatiin myös toimitettua humanitaarista apua.

Lyhyttä aselepoa oli kätilöimässä Melania Trump.

Tapaamiseen osallistui Valkoisen talon mukaan maiden avainhenkilöitä. Paikalla on ollut muun muassa presidentti Vladimir Putinin erityislähettiläs Kirill Dmitrijev sekä ukrainalainen parlamentaarikko David Arakhamia.

Tapaamisessa Trump sanoi, että tavoitteena tulisi olla lyhyen aselevon sijasta pysyvä rauha.

Hän kertoi toimineensa maiden välillä erityisvälittäjän roolissa ja osallistuneensa Oleshkyn evakuointisuunnitelman kaikkiin vaiheisiin.

Tapaamisessa Melania Trump luovutti Ukrainan ja Venäjän edustajille henkilökohtaiset kirjeensä, jotka oli osoitettu Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille ja Putinille.

Ukrainan, Venäjän ja Yhdysvaltojen edustajat tapaavat ensi viikolla Abu Dhabissa. Kolmikantakeskustelut ovat ensimmäiset sitten helmikuun.

Lähteenä Valkoinen talo.