Eksote kertoi yhdestä uudesta koronatapauksesta, THL:n mukaan tuorein tartunta on todettu Lappeenrannassa

Koko maassa raportoitiin 548 uutta koronatartuntaa.

Etelä-Karjalassa on raportoitu yksi uusi koronatartunta. Yhteensä koronatapauksia on nyt ollut maakunnassa 338, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) kertoo keskiviikkona päivitetyssä tilannekuvassaan.

Taulukon mukaan uusin tartunta on merkitty tiistain kohdalle.

Etelä-Karjalan alueellinen koronatilannekuvaryhmä kokoontui tiistaina ja totesi koronavirustilanteen olevan edelleen kiihtymisvaiheessa Etelä-Karjalassa.

Epidemian kolme vaihetta ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Tilanne voi Etelä-Karjalassa heikentyä nopeasti, jos koronatorjunnasta annettuja ohjeita ei noudateta huolellisesti. Etelä-Karjalassa on todennut koronavirusmuunnoksia, jotka voivat tarttua aiempaa helpommin.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Etelä-Karjalassa on raportoitu yksi uusi koronatartunta. Koronakartan mukaan tuorein tapaus on todettu Lappeenrannassa.

Lappeenrannan tartuntojen määrä on nyt 203. Imatralla tapauksia on ollut 87, Lemillä 5, Luumäellä 9, Parikkalassa 9, Rautjärvellä 6, Ruokolahdella 13, Savitaipaleella 5 ja Taipalsaarella 12. Yhteensä tartuntoja on THL:n mukaan ollut Etelä-Karjalassa 349.

Suomessa todettu yhteensä 51 595 koronatartuntaa

Suomessa on raportoitu 548 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 5 546, mikä on 663 enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

Viimeisten seitsemän päivän aikana on raportoitu 2 788 tartuntaa. Luku on 30 tapausta enemmän kuin edellisen viikon aikana.

Koko epidemian aikana Suomessa on nyt todettu 51 595 koronatartuntaa.

Eksote kertoo sen alueella rokotettujen osuuden väestöstä sekä annettujen tehosterokotteiden määrän. Näkymästä löydät myös taulukon rokotteiden jakautumisesta ikäryhmittäin.

https://www.eksote.fi/Koronavirus/koronarokotukset/Sivut/default.aspx

Jos upotus ei näy, voit katsoa rokotusmäärät tästä linkistä.

Päivitetty 17.2. kello 12:12: Lisätty THL:n luvut.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka