Venäjän talous kasvoi alkuvuonna 3,5 prosentin tahtia, ilmoitti maan tilastoviranomainen keskiviikkona. Rosstatin julkaisemat luvut olivat ensimmäinen arvio Venäjän talouden kehityksestä Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Venäjälle sodan takia langetetut talouspakotteet tulivat voimaan helmikuun lopusta alkaen.
Vauhti hidastui verrattuna viime vuoden viimeiseen neljännekseen, jolloin kasvutahti oli Rosstatin mukaan viisi prosenttia.
Talouspakotteiden vaikutuksen odotetaan kiristyvän, sillä Venäjän teollisuus on hyvin riippuvainen maahan tuoduista koneista ja laitteista. Myös kuluttajatuotteissa tuonnin osuus on ollut suuri.
– Tuotanto pudonnee jyrkästi toisella neljänneksellä, kun länsimaiden pakotteet alkavat purra. Koko vuodelle 2022 ennustamme talouden supistuvan 12 prosenttia, mikä olisi syvin lasku sitten 1990-luvun, kirjoitti tutkimusyhtiö Capital Economics.
Venäjän keskuspankki on aiemmin ennustanut kansantalouden supistuvan 8–10 prosenttia tämän vuoden aikana ja ensi vuonna kolme prosenttia.
– Venäjän talouden ulkoinen toimintaympäristö on haasteellinen ja rajoittaa taloudellista toimeliaisuutta, keskuspankki totesi ennusteessaan.