Veiterän kokenut maalivahti pysäytti kaikki rankkarit, kun Suomen mestari JPS kaatui Suomen cupin loppuottelussa.
Lappeenrannan Veiterä uusi jääpallon Suomen cupin mestaruutensa Helsingin Oulunkylässä viikonloppuna pelatussa turnauksessa. Loppuottelussa kaatui Jyväskylän seudun palloseura voittolyöntikilpailun jälkeen lukemin 2–1.
Ratkaisurooliin nousi Veiterä-vahti Topi Peuhkuri, joka pysäytti kaikki jyväskyläläisten ampumat rankkarit. Peliajalla vihreäpaidat vei johtoon Esko Liukkonen, mutta JPS:n Nico Nevalainen onnistui tasoituksessa neljä minuuttia myöhemmin.
Kautta edeltävä cup-mestaruus toi hieman balsamia lappeenrantalaisten haavoihin, sillä kevään SM-finaalissa JPS on onnistunut päihittämään lappeenrantalaiset kahdesti peräkkäin.
Veiterä eteni cup-finaaliin puhtaalla pelillä. Sunnuntaiaamuna pelatussa lohkovaiheen viimeisessä ottelussa lappeenrantalaiset kaatoivat Porvoon Akilleen maalein 4–1. Lauantaina Veiterä kukisti ensin Porin Narukerän maalein 4–2 ja toisessa ottelussa HIFK:n maalein 6–2.
Bandyliigan Veiterä aloittaa ensi viikonloppuna kahdella vieraskamppailulla. Lauantaina vastassa on JPS Jyväskylässä ja sunnuntaina OLS Oulussa. Ensimmäisen kotiottelunsa vihreäpaidat pelaavat perjantaina 20. marraskuuta, jolloin Mikkelin Kampparit vierailee Kisapuiston uusitulla tekojäällä.