Super ja Tehy antoivat kaksi uutta lakkovaroitusta neuvottelujen vauhdittamiseksi, ministeriö siirtää perjantaillea aiottua lakkoa 29.8.2022 15:18
Neljänsiä rokotuksia aikaistettiin, koska Euroopan koronatilanne on heikentymässä – osassa Suomea tehosterokotuksen voi saada jo tällä viikolla 18.7.2022 15:07
Näin seuraavaan mahdolliseen korona-aaltoon varaudutaan – suora lähetys STM:n tiedotustilaisuudesta käynnissä 17.5.2022 13:09
Avoimet ovet, seuraa ja turvallisia aikuisia – nuorisotiloilla on erityisen suuri merkitys vaikeista kotioloista tuleville nuorille 14.5.2022 3:08
Luokkaretki ei välttämättä peruunnu opettajien lakon vuoksi – OAJ on päättänyt, että leirikoulujen voidaan paikallisesti sopia jäävän lakon ulkopuolelle 27.4.2022 16:46
Kärppien ja Ilveksen kuudes puolivälieräpeli siirtyi tiistaille jääongelman takia – "Virheitä sattuu, mutta emme me voi ketään syyllistää" 4.4.2022 22:00
Entinen kaupunginvaltuutettu parjasi ihmisiä sosiaaliseen mediaan laittamillaan videoilla ja teksteillä – rangaistuksia lievennettiin käräjäkäsittelyn viivästyttyä 7.3.2022 17:25
Eurojackpotissa ei täysosumia – lähes 200 000 euron kimppavoitto osui suomalaiselle viisikolle 25.2.2022 22:41
Savo Volley kaatoi lentopallon Mestaruusliigassa Ettan – "Vahva syöttö tänään toi voiton" 23.2.2022 22:03
SaiPan perjantain ottelu Vaasassa siirtyy uuteen ajankohtaan Sportin joukkueen koronavirustartuntojen vuoksi 10.2.2022 15:10
Oliver Suni osui vanhassa kotikaupungissaan, Lukon kolmen maalin johto kesti Kärppien kirin 8.2.2022 20:56
Laivuri Janne Leinonen aikoo siirtää risteilytoimintansa painopistettä Savonlinnasta pois – Pitää kaupungilta saamaansa kohtelua yritysvihamielisenä 8.2.2022 21:29
Savo Volleyn Tolvasen oireeton korona johti Petteri Penttisen päävalmentajadebyyttiin – "Testiä pitää uskoa" 5.2.2022 21:25
Perungan Pojat otti lentopalloliigassa selkeän kotivoiton – "Yhdeksäs sija on se, mitä tavoittelemme" 4.2.2022 21:04
Matkailu Euroopasta Lappiin uuteen kuukausiennätykseen joulukuussa – Rovaniemellä hotellihuoneesta pulitettiin keskimäärin 270 euroa 27.1.2022 14:51
IS: Äiti jätti alle 2-vuotiaan lapsensa heitteille piharakennukseen Kempeleessä – lapsi oli löydettäessä likainen, nälkäinen ja sääskien syömä 27.1.2022 11:41
Kari Alapekkala tuhannen voiton klubiin Oulussa – Antti Ala-Rantalan kylmäveriset juhlivat 26.1.2022 21:46
Uutissuomalaisen selvitys | Kuudella keskuskaupungilla enemmistö omassa aluevaltuustossaan – väkiluvun perusteella näin olisi voinut käydä useammallakin alueella 25.1.2022 18:52 51 kuntaa jäi ilman aluevaltuustopaikkaa – eniten näitä kuntia on Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa 24.1.2022 13:56
51 kuntaa jäi ilman aluevaltuustopaikkaa – eniten näitä kuntia on Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa 24.1.2022 13:56
Lentopallon cupvaltikan menettäminen Kuusamoon oli koronamuistoissa eläneelle LP Kangasalalle kova pala 23.1.2022 21:12
Lentopallon Suomen cupin koko loppuhuipennus pelataan koronavarotoimena ilman yleisöä 20.1.2022 19:44
Oulun Etta nousi vaikeasta asemasta ja katkaisi pitkän tappioputkensa – "Janne iski pallot kenttään" 19.1.2022 21:29
Ilmaston lämpiäminen estää pikkuhiljaa jääteiden käytön Suomessa, kohvajään lisääntyminen tuo salakavalan riskin kaikkeen jäällä liikkumiseen 19.1.2022 16:44
Kuva: Tämä on poliisin upouuden mönkijän huippunopeus – "Ei ole tarkoitettu takaa-ajoon" 19.1.2022 10:22
Pääsarjanousija TuTo Volley yllätti liigajohtajan miesten lentopallossa – "Olen hyvin kiitollinen siitä, miten joukkue taisteli" 15.1.2022 22:01
Asuntokauppa kiihtyi viime vuonna ennätysvilkkaaksi – "Poikkeuksellisen suuri hyppäys" 13.1.2022 13:35
Veiterä palasi Suomen cupin voiton jälkeen arkeen Kisapuistossa: Suurinumeroinen rutiinivoitto Oulun Luistinseurasta 9.1.2022 16:36
Teknologiayhtiö Uros vastustaa konkurssihakemusta, sanoo käyvänsä useita rahoitusneuvotteluja 7.1.2022 15:52
Ilves jälleen Kärppiä parempi maalijuhlissa – kotijoukkue ei saanut edes entisen Kärppä-vahvistuksen Brett Lieversin jakamia liigatähtiä 5.1.2022 20:10
Ducks aloitti vuoden lentopallon Mestaruusliigassa hienolla vierasvoitolla – "Peli sujui rennon letkeästi" 1.1.2022 20:51
Aatu Rädyllä voitokas paluu Ouluun, poimi kiekon talteen Jukurien tuoreelle vahvistukselle 28.12.2021 21:01
Joulun vietto sujunut pääosin rauhallisesti myös joulupäivänä – poliisille tulleista tehtävistä iso osa kotihälytyksiä 25.12.2021 21:00
Luulajan "katvealueelta" nuoriin Leijoniin kurvannut hyökkääjä yllättyi enemmän maajoukkuekutsusta kuin MM-valinnasta 24.12.2021 11:37
Hotelliyöpymiset kääntyivät kasvuun viime vuoden koronakuopan jälkeen – vuoden 2019 tasoon on vielä pitkä matka 23.12.2021 9:35
Superlauantai tarjosi joulurahat – suurin syyllinen jättipottiin oli prosentin verran luotettu Hulluduunari 18.12.2021 21:17
Sport pisti Kärpät konttaamaan kotikaukalossaan – ”Tämä oli ehdottomasti vaikea ilta meille” 17.12.2021 21:41
Valttiviisikko kisaa paikoista Superpesiksen välieriin 2022 – "Sanoisin vahvimpien olevan Manse, KPL ja JoMa” 14.12.2021 18:41