Selvitys: Luovat alat ja lääketiede saivat viime vuonna aiempaa enemmän tukea säätiöiltä – säätiöiden tuki tieteelle ja taiteelle kasvoi 40 miljoonalla eurolla 1.10.2021 11:48
Avaruusturismissa piilee myös ilmastokriisin ratkaisun keinoja, arvioivat suomalaisasiantuntijat – SpaceX:n historiallinen siviililento palasi Maahan 19.9.2021 19:42
Tulevaisuuden vaate tulee metsästä tai paperinkeräyksestä – selluloosapohjaiset muuntokuidut korvaavat yhä useammin puuvillan 21.7.2021 6:00
Taidemuseolla pääsee astumaan kirjan sisään - Kati Rapian tarinassa sekä miljöö että osa hahmoista ovat heinolalaisille tuttuja 5.6.2021 7:00
Tutkimukset: Koronatukia mennyt myös aloille, jotka ovat säästyneet pahimmilta iskuilta 20.4.2021 13:56
Onko valkoinen mies aina sankari ja nainen uhri? Elokuvakäsikirjoittaja Mika Rantonen kehottaa katsomaan elokuvia uusin silmin – "Kenen ääni niissä kuuluu, kenen ääni on vaiennettu?" 14.4.2021 6:00
Lukijalta | Lähipalveluiden puolesta on tärkeää, että valtuustossa on eri alueiden edustajia 26.3.2021 10:10
Tekoäly pystyy ennustamaan jo päiviä etukäteen, aiheuttaako talvimyrsky sähkökatkoja – Osuu oikeaan 15 kilometrin ja 3 tunnin tarkkuudella 24.2.2021 15:09
Korkeasaaren pikkuapinat saivat videot – matojen luikertelu kiinnosti enemmän kuin seeprojen touhut 23.2.2021 16:38
Kunnanvaltuutetut suosivat omia asuinalueitaan kouluja lakkautettaessa – kiihdyttää alueiden eriarvoistumista 22.1.2021 7:07
Suuryritykset ovat varautuneet pitkään matalan kasvun aikaan, mutta ovat valmiita investoimaan nopeasti kysynnän noustessa, ilmenee OP:n tutkimuksesta 12.1.2021 8:13
Perttu Yli-Opas kehitteli muutama vuosi sitten avaruuteen laukaistavan raketin prototyyppiä Linnankosken lukiossa - Tänään hänen firmansa suunnittelema satelliitti laukaistaan avaruuteen 14.1.2021 15:05
Korona-aika on lisännyt kotimaisiin osakkeisiin sijoittamista, vaikka reaktion ennakoitiin olevan aivan toinen – "Mitä enemmän markkinoilla on uusia sijoittajia, sitä enemmän sijoitetaan kotimaisiin" 19.11.2020 7:30
Tuore startup-yritys rakentaa Espooseen pienen huoneen kokoisen kvanttitietokoneen – uuden ajan kone voi auttaa lääkekehityksessä, tietoturvassa ja ongelmissa, joita ei osata vielä edes kuvitella 16.11.2020 14:44
Suomalainen läpimurto auttaa kvanttitietokoneiden kehityksessä – mukana jyväskyläläislähtöinen professori 30.9.2020 18:00
Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi Ervin Latimer – voittotyö on drag-kulttuurista ammentava asukokonaisuus 15.9.2020 10:39
Arkkitehtuurin Finlandia-palkintoehdokkaina muiden muassa Olympiastadionin peruskorjaus ja Otaniemen kampusrakennus 2.9.2020 10:38
Uusille opiskelijoille lähiopetusta, muut jatkavat pääosin etänä – korkeakoulut jakavat kasvomaskeja opiskelijoille ja henkilökunnalle 26.8.2020 5:00
Aalto-yliopiston opiskelijat kokoontuvat juhlimaan vappua elokuussa, päätöstapahtumaan odotetaan satoja ihmisiä 10.8.2020 17:08
Suomi lähetti ensimmäisen satelliittinsa vasta 2017, mutta nyt niitä on avaruudessa jo seitsemän – "On opittu rakentamaan myös Trabanteja, kun ennen tehtiin pääosin Porscheja" 17.6.2020 7:00
Suomalaisten datankäyttö moninkertaistui, mutta vaikutus ei näy kuluttajan sähkölaskuissa 8.6.2020 10:22
Uudet mallinnukset vahvistavat: koronavirus leviää sisäilmassa jo pelkällä puhumisella 27.5.2020 13:02
Kartoitus: Korona-Suomessa liki 60 prosenttia työntekijöistä etätöissä, johtaa EU-maiden tilastoa 10.5.2020 19:55
Mikä on pelastettujen ihmishenkien hinta? Asiantuntija toivoo, että vakavaakin keskustelua käytäisiin 7.5.2020 18:43
Kritiikin Kannukset -palkinnon saanut Julina Hyrri ammentaa sävykkäästi ihmisen perimmäisistä kokemuksista 22.4.2020 13:23
Suomalaishankkeen alustavat tulokset: viruksia mahdollisesti kantavat hiukkaset leijuvat ilmassa jopa minuutteja 6.4.2020 15:35
Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryytystä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita 17.2.2020 20:43