Viro harkitsee kevyiden hävittäjien ostamista

Viro harkitsee kevyiden hävittäjien hankkimista, sanoi puolustusministeri Martin Herem Viron yleisradiolle ERR:lle maanantaina. Hänen mukaansa tarve on ilmennyt Ukrainan sodan kehitystä seuraamalla.

Heremin mukaan kevyitä hävittäjiä tarvittaisiin esimerkiksi meritse kulkevien kauppareittien valvontaan ja turvaamiseen. 80 prosenttia Viron ulkomaankaupasta kulkee meritse.

Lisäksi Heremin mukaan kevyet hävittäjät soveltuisivat hyvin Venäjän käyttämien risteilyohjusten ja suihkumoottoreilla varustettujen droonien torjuntaan.

Herem arvioi ERR:lle sunnuntaina, että Viro voisi tarvita noin tusina kevyttä hävittäjää ja että niiden hankkiminen veisi nelisen vuotta.