Räjähdelennokki törmäsi ukrainalaiseen lentokoneeseen Saksassa elokuussa. Isku epäonnistui ja tekijän dna-jälki löytyi lennokista.
Saksassa Leipzig-Hallen lentokentällä viime elokuussa paljastuneen vakavan sabotaasiyrityksen tekijäksi epäillyn 40-vuotiaan miehen taustalta löytyy yllättävää rikoshistoriaa Hämeenlinnassa, kertoo Helsingin Sanomat lauantaina.
Miehen epäillään toimineen Venäjän sabotöörinä, kun hän elokuussa lennätti räjähdettä kantaneen lennokin lentokentän alueelle, jossa se törmäsi päin ukrainalaisen rahtilentokoneen siipeä. Räjähde ei toiminut vaan lennokki putosi maahan, josta se myöhemmin löydettiin. Lennokkiin oli jäänyt sitä käsitelleen miehen dna-jälki.
Helsingin Sanomien mukaan myös miehen rikoshistoria Hämeenlinnassa liittyi epäonnistumiseen. Hän nimittäin jäi kahden muun miehen kanssa kiinni yrittäessään varastaa satojen eurojen arvosta vaatteita Hämeenlinnan Anttilasta vuonna 2010.
Varkaiden laukkuun ehti sujahtaa housuja, sukkia, uimahousuja ja lippalakki ennen kuin käry kävi. Mies sai Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa tuomion varkauden yrityksestä.
Helsingin Sanomien mukaan miehellä on taustallaan pitkä rikoshistoria pikkurikollisena Euroopan itäisellä laidalla.
Nyt elokuussa paljastunut sabotaasiyritys oli kuitenkin jotain aivan muuta. Tänä syksynä Saksan hallitus kertoi, että se oli varma iskun tilaajasta, joka oli Venäjän sotilastiedustelu GRU. Häntä ohjeistaneet henkilöt olivat saksalaistiedon mukaan poistuneet jo maasta iskun tapahtuessa.