Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksella (ARA) oli oikeus peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysasema, linjaa korkein hallinto-oikeus (KHO).
KHO hylkäsi valituksen asiassa, joten aiempi hallinto-oikeuden päätös jää voimaan. Hallinto-oikeus katsoi, että säätiön riskinotto sijoitustoiminnassa on ollut yleishyödyllisyyttä koskevan sääntelyn vastaista. Esimerkiksi lainan antaminen konsernin ulkopuolisille on kiellettyä.
Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jari Laine kertoo STT:lle, että käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että Kuntarahoitus on velvoitettu sanomaan antamansa lainat irti ja konkurssi uhkaa. Käytännössä yli puolet rahoituksesta poistuisi ilman yleishyödyllisyysasemaa.
– Pahimmassa tapauksessa puhutaan konkurssista ja 4 000 nuoren turvallisen asumisen vaarantamisesta sekä miljoonaluokan tappioista valtiolle, Laine sanoo STT:lle.
Nuorisosäätiö tarjoaa vuokra-asuntoja työssäkäyville ja työelämään hakeutuville 18–29-vuotiaille nuorille aikuisille.
Uusi yleishyödyllisyysasema haussa
ARA peruutti Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman kesäkuussa 2018. Nuorisosäätiö on kuitenkin anonut varsinaisen säätiön sijaan tytäryhtiöilleen yleishyödyllisyysasemaa ARAlta, jotta se voisi jatkaa toimintaansa.
Laineen mukaan Nuorisosäätiön toiminnan jatkumiselle ei ole muuta estettä, kuin se, ettei yleishyödyllisyysasemaa saataisi.
ARAn ylijohtaja Hannu Rossilahti kertoo STT:lle, ettei hakemusasiaa ole vielä ratkaistu, mutta sen hoitaminen on ykkösprioriteetti. Aikataulua hän ei halunnut avata tarkemmin.
Nuorisosäätiö on ollut keskellä paisuvaa väärinkäytösepäilyjen vyyhtiä vuodesta 2016 lähtien. Säätiö vaatii käräjillä miljoonien korvauksia osalta sen entisiä hallituksen jäseniä. Perusteena on säätiön hallituksen hyväksymä kahdeksan miljoonan euron kiinteistökauppa, joka kanteen mukaan tehtiin säätiön tappioksi ja myyjäpuolena olleen rakennusliikkeen eduksi. Nuorisosäätiö aikoo myös vaatia entiseltä johtokaksikoltaan Aki Haarolta ja Perttu Nousiaiselta kymmenien miljoonien eurojen korvauksia. Lisäksi poliisi epäilee entistä johtokaksikkoa muun muassa törkeästä petoksesta.