Nordean osinkoleikkaus rokottaa myös Sammon omistajien tilipussia

Finanssikonserni Sammon tulos ennen veroja jäi viime vuonna 1,5 miljardiin euroon, kun se vuotta aiemmin oli 2,1 miljardia. Tulosta kuritti Sammon osakkuusyhtiö Nordean aiempaa heikompi tulos ja osingonjako.

Avokätisenä osingonmaksajana tunnettu Sampo tiukentaa linjaansa tänä vuonna ja ehdottaa, että osinkoa maksettaisiin 2,20 euroa. Viime keväänä osinkoa jaettiin 2,85 euroa. Sampo ilmoitti jo lokakuussa, ettei se enää pyri kasvattamaan osinkoaan vuosittain.

Konsernijohtaja Torbjörn Magnusson luonnehti katsauksessaan viime vuotta "varsin haastavaksi, mutta menestyksekkääksi".

– Konserni menestyi hyvin useimmilla liiketoiminta-alueillaan huolimatta matalan korkotason jatkumisesta odotettua pidempään ja pankkitoimintaa harjoittavan osakkuusyhtiömme Nordean ajoittain kohtaamasta vastatuulesta, Magnusson sanoi.

Magnussonin mukaan Nordean suunnanmuutoksesta on kuitenkin jo myönteisiä merkkejä. Sampo omistaa Nordeasta vajaan viidenneksen. Nordean tuottama osinkotulo jää tänä vuonna pienemmäksi kuin viime vuonna. Nordealta on tänä vuonna luvassa Sammolle 322 miljoonan euron osingot, kun niitä viime vuonna kertyi liki 600 miljoonaa.

Sammon tulosta kannattelivat vakuutusliiketoiminta, varsinkin Mandatum Lifen puolella. Mandatumin sijoitussidonnainen vakuutuskanta ylsi kaikkien aikojen ennätykseen viime vuoden ennätysmäisen pörssinousun siivittämänä. Myös If ja Topdanmark tekivät hyvää tulosta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin? Isoja ja pieniä päätöksiä, joilla on väliä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka