Hallitusneuvotteluissa jatketaan tänään vaikeimpien asioiden eli maahanmuutto- ja ilmastokysymysten ratkomista. Muissa asioissa ei mennä eteenpäin ennen kuin näissä kahdessa kysymyksessä on löytynyt ratkaisuja.
Hallituksenmuodostaja Petteri Orpo (kok.) sanoi torstaina, että hän uskoo ratkaisujen löytyvän. Ilmasto- ja energiakysymyksissä oli Orpon mukaan jo edistytty. Hän uskoi myös, että maahanmuuttoasioissa on lähennetty, sillä maahanmuuttoasioita ratkova pöytä pyysi torstaina lisäaikaa.
Hypo: Asuntojen hinnat laskevat eniten 30 vuoteen
Asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna eniten sitten vuoden 1993, kertoo asuntorahoitukseen erikoistunut Hypo toukokuun asuntomarkkinakatsauksessaan. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskevat Hypon arvion mukaan tänä vuonna kahdeksan prosenttia.
Hinnat laskevat korkojen nousun, runsaan uudisasuntotarjonnan ja epävarmuuden hyydyttämän asuntokysynnän takia, mutta lähtevät Hypon arvion mukaan maltilliseen nousuun loppuvuodesta.
Asuntomarkkinoiden sakkaus köyhdyttää myös valtiota. Varainsiirtoveron tuotot pienenevät tänä vuonna 200 miljoonaa euroa, Hypo arvioi.
Kaupungilla voi näkyä aseistettuja sotilaita - Puolustusvoimat harjoittelee maalla, merellä ja ilmassa
Suomessa alkaa tänään useampia sotaharjoituksia. Sotilaita voi nähdä esimerkiksi Kouvolan, Luumäen ja Haminan alueilla, pääkaupunkiseudulla ja Itä-Uudellamaalla sekä Suomenlahden rannikolla ja merellä.
Harjoituksiin osallistuu yhteensä tuhansia sotilaita sekä erilaisia ajoneuvoja, lentokoneita ja helikoptereita. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Itä-Uudellamaalla harjoitusjoukoilla on taisteluvarustus, johon kuuluu rynnäkkökivääri. Osa voi olla myös siviilivaatteissa.
Leijonat koki MM-puolivälierissä tylyn tappion Kanadalle
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue hävisi MM-kisojen puolivälierissä Kanadalle 1–4.
Tampereen ottelun ensimmäisen maalin teki avauserässä Kanadan Jack Quinn. Leijonat hallitsi toista erää, mutta erän ainoan osuman viimeisteli Kanadan Samuel Blais.
Michael Carcone vei Kanadan päätöserässä kolmen maalin karkumatkalle. Ilman maalivahtia pelannut Suomi kavensi Teemu Hartikaisen maalilla. Tyler Toffoli viimeisteli päätösnumerot tyhjiin.
Suomi on miesten hallitseva maailmanmestari, joten kultamitalijoukkue vaihtuu. Leijonat oli jäänyt edellisen kerran mitalipelien ulkopuolelle vuonna 2018.
EU:ssa halutaan estää Unkarin lähestyvä puheenjohtajuus, Orbanin hallinto närkästyi
Unkari esitti torstaina vastalauseensa Euroopan parlamentissa äänestykseen tulevalle esitykselle, jonka mukaan pääministeri Viktor Orbanin Unkari ei sovi EU:n puheenjohtajamaaksi.
Esityksen mukaan syynä tälle ovat Unkarin oikeusvaltio-ongelmat. Esityksessä kehotetaan jäsenmaita löytämään keino, jolla Unkarin lähestyvä puheenjohtajuus voitaisiin välttää.
EU:n kalenterikierron mukaan puolen vuoden puheenjohtajuus siirtyisi Unkarille ensi vuoden loppupuoliskolla. (Lähde: AFP)
Amnesty: Talebanin naisiin ja tyttöihin kohdistamaa sortoa on tutkittava rikoksena ihmisyyttä vastaan
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Taleban-hallinnon naisiin ja tyttöihin kohdistamia rajoituksia ja sortoa Afganistanissa pitää tutkia rikoksena ihmisyyttä vastaan.
Talebanin toimet ovat sukupuoleen kohdistuvaa vainoa, sanovat Amnesty International ja Kansainvälinen juristikomissio yhteisessä tänään julkaistussa raportissaan.
Raportin mukaan Afganistanissa tapahtuva naisten ja tyttöjen elämän rajoittaminen, sieppaukset, mielivaltaiset pidätykset, kidutus ja muu epäinhimillinen kohtelu täyttävät sellaisen vainon tunnusmerkit, jotka luokitellaan rikokseksi ihmisyyttä vastaan.
Raportissa Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) syyttäjiä kehotetaan tutkimaan myös sukupuoleen perustuvaa vainoa.
Elon Muskin Neuralink kertoo saaneensa luvan aivosirunsa testaamiseen ihmisillä
Miljardööri Elon Muskin yhtiö Neuralink kertoo saaneensa Yhdysvaltain viranomaisilta luvan aloittaa aivosirunsa testaamisen ihmisillä. Neuralinkin aivoimplantin tarkoituksena on mahdollistaa ihmisaivojen ja tietokoneiden välinen suora yhteys.
Teknologiaa on tähän asti testattu apinoilla, joiden kalloihin asennettiin kolikon kokoinen prototyyppilaite. Apinoiden on kerrottu liikuttaneen kursoreita ja pelanneen yksinkertaisia pelejä tietokoneella ajatuksen voimalla.
Muskin mukaan implantin avulla voitaisiin muun muassa helpottaa liikuntarajoitteisten teknologian käyttöä. (Lähde: AFP)
Japanissa tehdyssä ampumisessa ja veitsihyökkäyksessä kuoli neljä, epäilty otettiin kiinni
Japanissa Naganon prefektuurin Nakanossa tehdyssä ampumisessa ja veitsihyökkäyksessä kuolleiden määrä on mediatietojen mukaan kasvanut neljään aiemmin kerrotusta kolmesta.
Neljäs kuolonuhri oli tekopaikalta haavoittuneena löytynyt iäkäs nainen, joka kuoli vammoihinsa. Kuolonuhreista kaksi oli poliiseja.
Poliisi on ottanut kiinni hyökkäyksestä epäillyn, kertovat Kyodo News ja Japanin yleisradioyhtiö NHK. Medioiden mukaan epäilty oli piiloutunut sisälle rakennukseen hyökkäyksen jälkeen. (Lähde: AFP)
Hitlerin nimellä ja hakaristeillä koristeltu kokaiinilasti jäi viranomaisten haaviin Perussa
Etelä-Amerikan Perussa viranomaisten haaviin on jäänyt 58 kilon kokaiinilasti, joka oli sullottu natsien hakaristillä merkittyihin paketteihin.
Poliisin julkaisemissa kuvissa jokainen paketti on merkitty hakaristillä. Pakettien sisältöön oli lisäksi painettu Natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitlerin nimi.
Tiiliskiven kokoisiin, yhteensä 50 pakettiin jaettu huumelasti oli matkalla Belgiaan. Huumelasti löydettiin veneestä läheltä Ecuadorin rajaa. (Lähde: AFP)
Latvia yllätti Ruotsin ja eteni ensimmäistä kertaa MM-jääkiekossa välieriin
Latvia järjesti jääkiekon miesten MM-kisojen puolivälierissä yllätyksen voittamalla Ruotsin 3–1.
Dans Locmelis vei Latvian avauserässä johtoon. Timothy Liljegren toi Ruotsin toisessa erässä tasoihin joukkueiden pelatessa tasavajaalla. Miks Indrasis räjäytti Riian ottelun kotiyleisön riemuun laukomalla päätöserässä Latvian johtoon. Janis Jaks viimeisteli ylivoimalla päätösnumerot.
Latvia kohtaa välierissä Kanadan, joka pudotti puolivälierissä Suomen. Välierissä nähdään yllätyksellinen nelikko, sillä Saksa voitti puolivälierissä Sveitsin. Saksa kohtaa välierissä Yhdysvallat. Välieräpaikka on Latvialle kautta aikain ensimmäinen miesten MM-kisoissa.
ManU rökitti Chelsean ja kurvasi Mestarien liigaan
Jalkapallon Englannin Valioliigan myöhäisillan ottelussa Manchester United rökitti vierailleen Chelsean 4–1 ja sinetöi paluunsa Mestarien liigaan.
ManU:n maalintekijöitä olivat Casemiro (6. peliminuutti), Anthony Martial (45+5.), Bruno Fernandes (73.) ja Marcus Rashford (78.). Chelsean ainoan maalin laukoi loppuhetkillä Joao Felix (89.).
Tappio oli Chelsealle pitkän pettymysten polun huipennus. Vaikka seura törsäsi yli puoli miljardia puntaa vaihtopörssissä, tuoreen kokoonpanon joukkue on kärsinyt kahdeksan tappiota viimeisessä kymmenessä pelissään. (Lähde: AFP)