Aamulehdessä on noussut esiin epäilyjä lehden entisen päätoimittajan Jussi Tuulensuun aiemmasta häiritsevästä käytöksestä työntekijöitä kohtaan, kertoo ammattilehti Journalisti.
Tuulensuu erosi tehtävästään sen jälkeen, kun hän oli käyttäytynyt epäsopivasti Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin ainejärjestön Vostokin 30-vuotisjuhlassa viime lauantaina.
Aiemmat tapaukset Aamulehdessä tulivat lehden pääluottamusmiehen Sari Sainion tietoon vasta Vostokin juhlan jälkeen. Sainio kertoo Journalistille, että hänellä on varma tieto yhdestä tapauksesta ja että hän on keskustellut asianosaisen kanssa. Toista tapausta hän ei ole voinut toistaiseksi vahvistaa, ja tästä tapauksesta on vain toisen käden tietoa.
Sainion mukaan on kaikkien etu, että asiat tulevat esiin ja ne käsitellään.
– On selvää, että nämä pitää selvittää, Sainio sanoo Journalistille.
– Nyt on erityisesti selvitettävä, miten vastaavat tapaukset estetään jatkossa.
Sanoma Media Finlandin uutis- ja featuremediayksikön liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta on kertonut Journalistille, että myös yhtiön johto on tietoinen uusista käänteistä, ja asiaa selvitellään.
Aamulehteä julkaiseva Sanoma Media Finland kertoi myös Helsingin Sanomille, että se selvittää tapausta.
– Olemme tietoisia tästä tapauksesta, ja asiaa selvitetään. Tällä viikolla on muistutettu henkilöstöä nollatoleranssista häirinnän suhteen sekä ilmoittamisen tärkeydestä ja ilmoituskanavista. On hyvä, että asiat tulevat esiin, jotta ne voidaan käsitellä, sanoo Sanoma Media Finlandin henkilöstöjohtaja Kaisa Aalto-Luoto HS:lle.
Tuulensuu ei vastannut Journalistin haastattelupyyntöihin. Helsingin Sanomille hän kommentoi asiaa lyhyesti tekstiviestillä.
– Olen julkisuudessa olleiden tietojen varassa. Nämäkin asiat tulee tietenkin selvittää normaalien käytäntöjen mukaisesti, Tuulensuu kirjoitti HS:lle.
Aamulehti kuuluu Sanoma-konserniin, joka on STT:n suurin omistaja.