Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi värväysaalto luvassa Venäjällä – tavoitteena 400 000 sopimussotilasta

Venäjän puolustusministeriö alkaa pian rekrytoimaan suuren määrän ammattisotilaita, uutisoi Radio Svoboda venäläisten paikallismedioiden tietojen pohjilta.

1. huhtikuuta alkavan rekrytoinnin tavoitteena olisi mediatietojen mukaan 400 000 sopimussotilaan värvääminen täydentämään asevoimien huvenneita rivejä. Tätä varten puolustusministeriö on lähettänyt Venäjän alueiden viranomaisille asiakirjoja, joissa kerrotaan, kuinka monta sopimusta on allekirjoitettava.

Suurin osa työstä jää sotilaskomissariaattien henkilökunnalle, ja viime kädessä Venäjän alueiden kuvernöörit vastaavat puolustusministeriön suunnitelman toteuttamisesta.

Suunnitelman mukaan muun muassa Tšeljabinskin ja Sverdlovskin alueilla tarkoituksena on rekrytoida 10 000 sotilasta ja Permin alueella 9 000.

Itsenäisen Verstka-median lähteen mukaan värvättäville tarjotaan mahdollisuus lähteä Ukrainaan, mistä värvättävä voi kieltäytyä ilman rangaistusta. Lähteen mukaan Venäjän asevoimat pyrkivät nyt paikkaamaan Ukrainassa kärsittyjä tappioita tietyissä aselajeissa. Pulaa väitetään olevan tykkimiehistä ja panssaroitujen ajoneuvojen kuljettajista.

– Mutta he eivät sulje pois sitä mahdollisuutta, että epätoivoiset ihmiset, hylkiöt joilla ei ole mitään menetettävää, tulevat ennen pitkää lähtemään rintamalle, Verstka kirjoittaa.

Venäjälle julistettiin osittainen liikekannallepano syksyllä 2022 Ukrainan menestyksekkäiden vastahyökkäysten pysäyttämiseksi. Tuolloin asevoimiin värvättiin ainakin 300 000 sotilasta. Presidentti Vladimir Putin ei antanut virallista ukaasia liikekannallepanon lopettamisesta.

Liikekannallepanon toisesta aallosta on liikkunut huhuja sitkeästi vuoden 2022 lopusta asti. Putinin lehdistösihteeri Dmitri Peskov on torpannut väitteet uuden liikekannallepanon valmistelusta.

Joidenkin arvioiden mukaan liikekannallepanoa on jatkettu Venäjällä salaa, minkä ohella armeijan rivejä vahvistetaan rekrytoimalla vapaaehtoisia ja sopimussotilaita, sekä varusmiespalveluksen kautta.

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu ilmoitti tammikuussa Venäjän pyrkivän kasvattamaan aktiivisessa palveluksessa olevien sotilaiden määrän 1,5 miljoonaan sotilaaseen kolmen vuoden sisällä. Samoihin aikoihin Venäjän valtioduuma alkoi käsittelemään lakia varusmiespalveluksen yläikärajan nostamisesta 30 ikävuoteen.