Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tulli ja poliisi: Ahvenanmaalle kuljetettu huumaavia aineita Ruotsista – kokonaisuus yksi maakunnan historian suurimmista

Tulli ja Ahvenanmaan poliisi epäilevät yhdeksää ihmistä Ahvenanmaalle suunnatusta huumeiden ja huumaavien lääkkeiden maahantuonnista. Viranomaiset kertovat paljastaneensa yhden maakunnan historian laajimmista huumeisiin liittyvistä rikostapauksista. Kokonaisuutta on tutkittu useina törkeinä huumausainerikoksina.

Tullin tiedotteessa esitetyn arvion mukaan tutkinnassa on takavarikoitu tai todettu noin 30 000 asukkaan maakuntaan levitetyn yli 26 000 käyttöannoksen verran laittomia huumaavia aineita. Niiden katukauppa-arvo on noin 120 000 euroa.

Neljä maahantuontikertaa paljastui

Tulli ja Ahvenanmaan poliisi pysäyttivät tiedotteen mukaan syys–joulukuun aikana neljä Ruotsista Ahvenanmaalle suuntautunutta kuljetusta, joista paljastui yhteensä noin 2 000 alpratsolaamia sisältävää lääketablettia, noin neljä kiloa hasista ja runsaat sata grammaa kokaiinia.

Yksi kuljetuksista pysäytettiin Eckerön satamassa, kaksi puolestaan Långnäsissä ja yksi Maarianhaminassa.

– Organisaatio toimi siten, että huumausaineet noudettiin Ruotsista kuriirien toimesta, ja ne päätyivät Ahvenanmaalla pienen piirin haltuun edelleen levitettäväksi. Rikoksista epäillyistä seitsemän asuu Ahvenanmaalla ja kaksi Manner-Suomessa, kertoi poliisin tutkinnanjohtaja, komisario Tommy Thörnroos Tullin tiedotteessa.

Tutkinnassa paljastui viranomaisten mukaan sittemmin myös muita, jo toteutuneita maahantuontikertoja, joissa oli tuotu muun muassa 3 000 huumelääketablettia, hasista ja kokaiinia. Samassa viranomaiset kertovat selvittäneensä laajan Rivotril-huumelääketablettien maahantuonnin ja levityksen, jonka epäillään tehdyn viime syyskuussa.

Esitutkinta on päättynyt ja asia siirtynyt syyteharkintaan.