Ukrainan joukkojen sitkeä puolustautuminen Bahmutissa on tarpeen vastahyökkäykseen valmistautumisessa, sanoo Ukrainan maavoimien komentaja Oleksandr Syrskyi. Hänen mukaansa asemien pitämisellä ostetaan aikaa reservien kokoamiseen hyökkäykseen, jonka alkamiseen ei ole enää kauaa.
– Todellisia sankareita ovat puolustajat, jotka kannattelevat itärintamaa harteillaan ja aiheuttavat mahdollisimman raskaita tappioita säästämättä itseään tai vihollista, Syrskyi sanoi lauantaina.
Jotkut sotilasasiantuntijat ovat kyseenalaistaneet Bahmutin puolustuksen jatkamisen, koska venäläisten lisäksi myös ukrainalaiset kärsivät koko ajan niin raskaita tappioita.
Venäläisen palkkasoturiryhmän Wagnerin johtaja Jevgeni Prigozhin julkaisi eilen videon, jossa hän väittää olevansa vain reilun kilometrin päässä Bahmutin keskustasta.
Brittitiedustelun mukaan rintamalinja kulkee nyt Bahmutia halkovassa joessa, jonka yli johtava sillat ukrainalaiset ovat räjäyttäneet. Lisäksi maasto on avointa, minkä vuoksi brittitiedustelu arvioi Wagnerin hyökkäyksen jatkamisen olevan hyvin vaikeaa.
Ukrainan puolustusministeriön mukaan maan joukot olivat torjuneet koko itärintamalla lähes sata venäläisten hyökkäystä viimeksi kuluneen vuorokauden aikana.
Sveitsin liittopresidentti puolustaa maan kantaa olla luovuttamatta aseita Ukrainaan
Sveitsin liittopresidentti Alain Berset puolustaa maansa kiisteltyä kantaa olla luovuttamatta aseita Ukrainaan.
Sveitsiläislehti Neue Zürcher Zeitungin sunnuntaijulkaisussa haastatellun Bersetin mukaan Sveitsin linjalla pyritään "edistämään rauhaa, humanitaarista oikeutta ja sovittelua aina kun mahdollista".
– Sveitsiläisaseita ei saa käyttää sodissa, hän sanoi lehdelle.
Sveitsillä on pitkät perinteet sotilaallisesti puolueettomana valtiona. Maa on osallistunut Venäjän vastaisiin pakotteisiin, mutta hylkäsi muun muassa Saksan, Espanjan ja Tanskan pyynnöt viedä sveitsiläisvalmisteista sotilaskalustoa Ukrainaan.
Sveitsin parlamentissa käsitellään useita eri aloitteita, joilla voitaisiin helpottaa sveitsiläisen sotakaluston välitystä muista maista Ukrainaan. Parlamentin ja hallituksen neuvottelut sekä mahdollinen kansanäänestys Sveitsin suoran demokratian järjestelmän mukaisesti voivat viedä kuukausia, ennen kuin päätöstä asiasta saadaan tehtyä.