Euroopan suurin kansantalous Saksa ajautui aiemmin luultua kovempaan vastatuuleen viime vuoden lopulla, kun hintojen voimakas nousu ja energiakriisi koettelivat maata edelleen.
Saksan talous supistui viimeisellä vuosineljänneksellä 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä, ilmenee tuoreista tiedoista. Aiemmin oli arvioitu, että bruttokansantuote olisi supistunut 0,2 prosenttia.
Kotitaloudet vähensivät kulutustaan loppuvuonna, mihin vaikutti osaltaan polttoaineiden veronalennuksen päättyminen, kertoo maan tilastoviranomainen Destatis.
Myös investoinnit vähenivät vuoden lopulla, mutta julkinen kulutus kasvoi edellisestä vuosineljänneksestä.
Hollantilaisen ING-pankin tutkimusjohtajan Carsten Brzeskin mukaan Saksan talous on pärjännyt pelättyä paremmin kriisien keskellä, kun hallituksen mittavat tukitoimet ja leuto talvisää ovat avittaneet maan talouskehitystä. Silti Saksan talous on Brzeskin mukaan edelleen kaukana nopeasta toipumisesta. Hän ennakoi Saksan olevan ajautumassa taantumaan.
– Uskomme, että (talouden) vielä toisen supistumisen ja siten teknisen taantuman riski on suuri vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, Brzeski kirjoittaa pankin verkkosivuilla.
Talouden katsotaan olevan teknisessä taantumassa, kun bruttokansantuote supistuu kahtena vuosineljänneksenä peräjälkeen.