Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lapsia pelätään jääneen loukkuun raunioihin Turkissa ja Syyriassa maanjäristyksen tuhoalueilla, kertoo Pelastakaa Lapset – jälkijäristykset lisäävät kauhua

Turkkia ja Syyriaa tuhoisasti maanantaina runnelleiden maanjäristysten jäljiltä lapsia pelätään jääneen loukkuun sortuneiden talojen raunioihin, kertoo Pelastakaa lapset -järjestö tiedotteessaan.

Maanjäristyksissä tuhannet ovat menettäneet kotinsa, ja samaan aikaan alueella on hyinen sää lumimyrskyineen. Turkissa maanjäristyksen vaikutusalueella koulut on suljettu viikoksi, kertoo järjestön maajohtaja Sasha Ekanayake tiedotteessa.

– Avustusryhmämme ovat varmistamassa, että henkilökuntamme on turvassa sekä vastaamassa avun tarpeisiin. On ratkaisevan tärkeää, että kansainvälinen yhteisö ryhtyy nyt toimiin auttaakseen tuhansia hädänalaisia, Ekanayake sanoo tiedotteessa.

Järjestön Syyrian maatoimiston johtaja Okke Bouwman kertoi, että lapsia on mahdollisesti raunioissa huoltajistaan eksyneinä ja vailla lämmintä paikkaa ensi yönä. Jälkijäristykset ovat lisänneet kauhua. Lisäksi Syyriassa 12 vuotta riehunut sisällissota on jo aiemmin ajanut perheitä ahdinkoon.

– Talous on romahtanut, ja perheillä on ollut jo ennestään vaikeuksia varmistaa lapsilleen ruokaa, pääsy kouluun ja lämpöä purevassa talvessa, Bouwman sanoo tiedotteessa ja vaatii kansainvälistä yhteisöä välittömiin toimiin lasten auttamiseksi.

Lääkärit ilman rajoja: Tarpeet todella suuret luoteisessa Syyriassa

Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoo tiedotteessaan, että järistysalueella Luoteis-Syyriassa terveysasemat sekä sairaalat ovat kärsineet pahasti ja ovat lisäksi ylikuormittuneita apua tarvitsevien määrän vuoksi.

Järjestön Syyrian avustustyön johtaja Sebastien Gay kertoo, että järjestö on hoitanut noin 200 loukkaantunutta ja vastaanottanut lisäksi 160 kuollutta sairaaloissa ja klinikoilla Idlibissä. Lisäksi järjestön ambulanssit ovat olleet apuna.

Järistys on tuhonnut Syyriassa satoja taloja ja tuhansia ihmisiä on jäänyt kodittomiksi. Tilannetta pahentaa se, että alueella on satanut kolme päivää lunta, ja jälkijäristysten pelossa ihmiset ovat ulkoilmassa.

– Tarpeet ovat todella suuret luoteisessa Syyriassa. Maanjäristys lisää entisestään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ahdinkoa, joka on syntynyt vuosia jatkuneen sodan seurauksena. Katastrofilla on valtavat vaikutukset, ja kansainvälisen avun tarve on massiivinen, Gay sanoo tiedotteessa.