Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Euroopassa väläytetty rypälepommien toimittamista Ukrainaan, Trump saa palata Facebookiin ja Instagramiin, Tesla ylitti odotukset ennätystuloksellaan

Euroopassa on ehdotettu rypälepommien toimittamista Ukrainaan. Asiasta kertoo virkamieslähde uutistoimisto AFP:lle.

Lähde puhui AFP:lle sillä ehdolla, että sekä hänen nimensä että edustamansa maa jätettiin kertomatta. Virkamieslähde kertoo maansa hallituksen hyväksyneen asetoimituksen ja hakeneen tarvittavaa vientilupaa Saksalta.

Rypäleräjähteiden käyttö ja vienti on kielletty YK:n sopimuksella, johon kaikki Euroopan maat eivät kuitenkaan ole liittyneet.

Sopimuksen ulkopuolella ovat muun muassa Puola, Suomi, Ukraina ja Venäjä, joka on käyttänyt rypälepommeja Ukrainassa runsain mitoin. (Lähde: AFP)

Katri Kulmunin viestintävalmennuksiin liittyvien syytteiden käsittely alkaa käräjillä – syytteessä Kulmunin ex-erityisavustaja

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään tänään entisen valtiovarainministerin Katri Kulmunin (kesk.) viestintävalmennuksiin liittyviä syytteitä. Petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta syytetään Kulmunin entistä erityisavustajaa Kari Jääskeläistä.

Syyttäjän mukaan Jääskeläinen sai erehdyttämällä tai erehdystä hyväksikäyttämällä valtiovarainministeriön maksamaan viestintävalmennuksesta perusteettomasti noin 13 700 euroa.

Jääskeläinen on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Kulmunia ei ole epäilty rikoksesta.

Jalankulkijoilla liukasta etelässä

Jalankulkijoiden on syytä varoa liukkautta tänään Suomen eteläosissa. Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen huonosta jalankulkusäästä linjalle Satakunta–Pirkanmaa–Etelä-Savo sekä siitä etelään Manner-Suomessa.

Nurinmenon vaaraa lisää sään viileneminen. Sää kylmenee pohjoisesta alkaen siten, että etelärannikolla lämpötila putoaa pakkasen puolelle illalla.

Huomiseksi perjantaiksi ei ole annettu säävaroituksia Suomen maa-alueille.

Media: Ukrainan seuraavana tavoitteena tankkien jälkeen ovat F-16-hävittäjät

Ukrainan seuraavana tavoitteena taistelupanssarivaunujen saamisen jälkeen on hankkia länsitukijoiltaan moderneja F-16-hävittäjiä, kertoo Ukrainan puolustusministerin neuvonantaja Hill-lehdelle. Asiasta on kertonut myös uutistoimisto Reuters.

Hillille puhunut Juri Sak kertoo olevansa luottavainen siihen, että Ukraina lopulta saa uudenaikaiset hävittäjät, kuten F-16:t, joita se on pyytänyt pitkään.

Yhdysvallat ja Saksa ilmoittivat keskiviikkona, että ne toimittavat taistelupanssarivaunujaan Ukrainaan. Samalla Saksan hallitus antoi muille maille luvan toimittaa saksalaisvalmisteisia Leopard 2 -vaunuja Ukrainaan.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump saa palata Facebookiin ja Instagramiin

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump saa palata Facebookiin ja Instagramiin. Sosiaalisen median palveluiden emoyhtiö Meta on ilmoittanut, että se palauttaa Trumpin tilit kaksi vuotta niiden sulkemisen jälkeen.

Metan mukaan Trumpin tilit palautetaan tulevien viikkojen aikana. Trump poistettiin laajalti sosiaalisen median palveluista kaksi vuotta sitten Yhdysvaltain kongressitalohyökkäyksen jälkeen. Aiemmin marraskuussa Trumpin tili palautettiin Twitteriin.

Trump on ilmoittanut pyrkivänsä presidentiksi vuoden 2024 vaaleissa. (Lähde: AFP)

Tesla ylitti odotukset ennätyksellisellä tuloksellaan

Sähköautoja valmistava Tesla on tehnyt ennätystuloksen viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä. Suomen aikaa myöhään keskiviikkona julkistettu tulos ylitti ennakko-odotukset.

Yhtiö ilmoitti keskiviikkona loka–joulukuun tuloksen olleen 3,7 miljardia dollaria, mikä on 59 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna vastaavaan aikaan. Liikevaihto kasvoi 37 prosenttia 24,3 miljardiin.

Teslan toimitusjohtaja ja suurin yksittäinen omistaja on miljardööri Elon Musk. (Lähde: AFP)

Argentiinassa syyttäjä vaatii elinkautisia kahdeksalle murhasta syytetylle rugbynpelaajalle

Argentiinassa syyttäjä vaatii elinkautisia vankeusrangaistuksia kahdeksalle rugbynpelaajalle, joita syytetään kolme vuotta sitten tapahtuneesta teini-ikäisen murhasta.

Syyttäjän mukaan syytetyt hakkasivat kuoliaaksi 18-vuotiaan oikeustieteiden opiskelijan yökerhon ulkopuolella Villa Gesellin rannikkokaupungissa tammikuussa 2020.

Syytetyt kuuluvat samaan pikkupaikkakunnan rugbyseuraan Buenos Airesin pohjoispuolelta. Tuomiota tapauksessa odotetaan tammikuun loppuun mennessä. (Lähde: AFP)

Lukas Hradecky ei päästänyt mitään läpi, Leverkusen otti 2–0-voiton Bochumista

Saksan Bundesliigassa pelaavan suomalaisen Lukas Hradeckyn kapteenina johtama Bayer Leverkusen on voittanut vierailleen Bochumin 2–0. Maalia vahtinut Hradecky ei päästänyt yhtäkään laukausta läpi.

Leverkusenin avausmaalin teki burkinafasolainen Edmond Tapsoba ensimmäisen puoliajan alkutaipaleella rangaistuspotkusta. Toisesta maalista vastasi tshekki Adam Hlozek toisella puoliajalla.

Hradecky oli maalilla koko ottelun ja torjui kahdesti.

Kakko syötti Rangersin tilapäisesti johtoon – jatkoajalle venyneen ottelun vei kuitenkin Toronto

Jääkiekon NHL:ssä New York Rangersin Kaapo Kakko syötti joukkueen tilapäisesti 2–1-johtoon vieneen Filip Chytilin maalin toisessa erässä, kun joukkue vieraili ottamassa mittaa Toronto Maple Leafsista.

Torontolaisten ruotsalaispelaaja Timothy Liljegren kuitenkin tasoitti pelin kolmannessa erässä. Ottelu ratkesi vasta jatkoajalla Toronton 3–2-voitoksi Mitchell Marnerin maalista.

Toisaalla ottelukierroksella Ottawa Senators kaatoi vierailleen toisen newyorkilaisjoukkueen Islandersin 2–1. Islandersien Aatu Räty jäi pisteittä.