Helsingin kaupunki järjestää tänä vuonna kaikille peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille työpajan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta.
STT:n tietojen mukaan osa lasten huoltajista ei kuitenkaan haluaisi lastensa osallistuvan työpajoihin ja koulujen rehtorit ovat saaneet vanhemmilta yhteydenottoja asian tiimoilta.
Sateenkaarityöpajoissa käsiteltävät asiat ovat osa opetussuunnitelmaa.
Työpajat ovat nuorten oma ehdotus, joka äänestettiin toteutettavaksi Helsingin osallistuvassa budjetissa OmaStadissa. Nuorten toiveena oli, että koulussa tarjottaisiin enemmän opetusta moninaisuudesta.
Ulkoministeri Haavisto matkaa Baltiaan keskustelemaan Ukrainan tukemisesta ja Suomen Nato-prosessista
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) käy tänään Baltiassa keskusteluja Suomen Nato-prosessista ja Venäjän käymästä hyökkäyssodasta Ukrainassa. Haavisto vierailee päivän aikana sekä Virossa että Latviassa.
Haavisto tapaa Tallinnassa Viron presidentin Alar Karisin sekä ulkoministeri Urmas Reinsalun. Riiassa Haavistolla on keskusteluja Latvian presidentti Egils Levitsin ja ulkoministeri Edgars Rinkevicsin kanssa.
Suomen ja Ruotsin yhtäaikainen Nato-prosessi on ollut koventuvassa vastatuulessa, sillä Ruotsissa järjestettyjen mielenosoituksien tapahtumat ovat saaneet Turkin ottamaan lisää pesäeroa Nato-jäsenyyksien ratifiointiin.
HS: Emma Kari jättää eduskunnan
Lyhyen aikaa ympäristö- ja ilmastoministerinä toiminut vihreiden kansanedustaja Emma Kari ei asetu ehdolle huhtikuun eduskuntavaaleissa. Hän kertoo asiasta Helsingin Sanomille.
Kari on aiemmin toiminut myös vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Kari kertoo HS:lle, että hän haluaa jatkossa keskittyä ympäristötyöhön ja tehdä sitä eduskunnan ulkopuolella. HS:n mukaan Kari ei tiedä tai ainakaan kerro, missä tehtävissä hän ympäristötyötä jatkaa.
Tänään on syytä kävellä kieli keskellä suuta – suuressa osassa maata varoitetaan liukkaudesta
Tänään jalankulkijoiden on syytä pitää askel vakaana, sillä Ilmatieteen laitos varoittaa huomattavasta liukastumisriskistä. Varoitus on voimassa koko maassa Koillismaan korkeudelle asti lähes koko päivän.
Varoituksen mukaan jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.
Suuressa osassa Lappia varoitetaan huonosta ajokelistä alkuiltaan saakka lumi- tai räntäsateen sekä sään lauhtumisen vuoksi..
Useille merialueille on keskiviikkona luvassa navakkaa tuulta, ja Uudellamaalla on edelleen voimassa tulvavaroitus.
Zelenskyi: Panssarivaunukeskusteluissa on saatava aikaan päätöksiä
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi haluaa keskustelun panssarivaunutoimituksista päättyvän päätöksiin. Zelenskyi sanoi illan lausunnossa, että liittolaisilla on panssarivaunuja se määrä, jota Ukraina on toivonut vahvistaakseen joukkojaan Venäjän hyökkäystä vastaan.
Saksalaismediat uutisoivat tiistaina, että Saksa on päättänyt toimittaa Ukrainaan Leopard-taistelupanssarivaunuja. Lisäksi hallitus on päättänyt hyväksyä myös Saksan liittolaisilleen myymien Leopardien toimittamisen Ukrainalle.
Mediatietojen mukaan sekä Saksan että Yhdysvaltojen odotetaan ilmoittavan tankkien antamisesta Ukrainalle keskiviikkona. Myöskään Valkoinen talo ei ole kommentoinut tietoja. (Lähde: AFP)
Zelenskyin mukaan Ukrainan valtionhallinnon ravistelu oli tarpeen korruptiosyytösten keskellä
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi illan puheessaan, että maan hallinnon korkeiden virkamiesten vaihto oli tarpeen maan hallinnon vahvistamiseksi.
Presidentin mukaan henkilöstövaihdos auttaa sekä maan puolustusta että välien parantamista eurooppalaisiin instituutioihin.
Useita Ukrainan valtionhallintoon kuuluneita ihmisiä on eronnut johtotehtävistään korruptiosyytösten saattelemana, kertoivat tiedotusvälineet tiistaina. Kyse oli suurimmasta Ukrainan johtoa ravistelleesta henkilöstövaihdoksesta kohta vuoden kestäneen sodan aikana. (Lähde: AFP)
NYT: Yhdysvallat moninkertaistaa tykinammusten tuotantonsa Ukrainan sodan kulutuksen vuoksi
Yhdysvaltain puolustusministeriö lisää tykinammusten tuotantoa maassa jopa 500 prosentilla seuraavien kahden vuoden aikana, kertoo New York Times. Syynä on Ukrainaan lähetetyn sotilaallisen tuen aiheuttama vaje ammusvarastoissa.
Päätös kasvattaa tuotannon Yhdysvalloissa korkeimmalle tasolleen sitten vuonna 1953 päättyneen Korean sodan, lehti kertoo.
Ukrainan sotaa on taisteltu ampumalla suuret määrät perinteisiä ohjautumattomia tykinammuksia laajalla rintamalla. Lehden mukaan tällainen sodankäynti on koetellut tarkkuusaseisiin ja pienemmän mittakaavan konflikteihin viime vuosina keskittyneen Yhdysvaltojen asevarastoja.
Perun presidentti vetoaa aselevon puolesta – mielenosoituksissa marssi taas tuhansia
Perussa presidentti Dina Boluarte on vedonnut kansallisen aselevon puolesta, kun koko maata ravisuttavat mielenosoitukset ovat jatkuneet jo viikkoja. Mielenosoituksissa vaaditaan Boluarten eroa ja uusia vaaleja sekä perustuslain uudistamista.
Jälleen tiistaina tuhannet ihmiset Perun Andien alueilta marssivat pääkaupungissa Limassa. Mielenosoittajat syyttävät Boluartea mielenosoitusten yhteydessä tulleista kuolonuhreista, joita on yli 40.
Presidentin on keskiviikkona määrä osallistua videokokoukseen Amerikan valtioiden järjestön (OAS) kesken keskustellakseen Perun tilanteesta. (Lähde: AFP)
Chris Hipkins on nyt Uuden-Seelannin pääministeri, Ardern väistyi sivuun
Uudessa-Seelannissa Chris Hipkins on nyt virallisesti maan pääministeri. Hipkins otti tehtävän hoitaakseen Jacinda Ardernilta, joka ilmoitti viime viikolla yllättäen jättävänsä paikan.
Hipkins vannoi virkavalansa pääkaupunki Wellingtonissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa hän sanoi pääministerin pestin olevan hänen elämänsä suurin etuoikeus ja vastuu.
Ardern perusteli eroaan sanomalla, ettei hänellä ole tehtävään riittävästi energiaa. Ardern jatkaa parlamentissa, mutta on kertonut aikovansa jäädä sivuun vilkkaimmasta päivittäispolitiikasta. (Lähde: AFP)
Animaatiosarja Rick and Mortyn parisuhdeväkivallasta syytetty luoja sai potkut – suosittua sarjaa aiotaan silti jatkaa
Yhdysvalloissa suosittua animaatiosarja Rick and Mortya tilaava Adult Swim -kanava ilmoittaa lopettaneensa yhteistyönsä sarjan toisen luojan Justin Roilandin kanssa. Asiasta uutisoi muun muassa viihdealan uutissivusto Deadline.
Roilandia koskevat vakavat parisuhdeväkivaltasyytökset tulivat julkisuuteen aiemmin tammikuussa.
Twitterissä Adult Swim kertoo jatkavansa yhä jatkaa sarjan tilaamista, ja työt sarjan 7. kauden parissa jatkuvat. Roilandin lähtö on tuotannollisesti haastavaa, sillä hän ääninäytteli sarjan kahta päähahmoa sekä useita sivuhahmoja.
Barkov syötti kahdesti ja Ristolainen teki maalin, mutta Philadelphia ja Florida kärsivät tappiot
Jääkiekon NHL:n ottelukierroksella käytiin poikkeuksellisen kovaa vääntöä useassa ottelussa. Vierailemassa ollut Florida Panthers ja isännöinyt Pittsburgh Penguins takoivat maaleja toisensa perään.
Ottelu ratkesi lopulta vasta jatkoajalla Pittsburghin otettua Floridasta voiton suurin luvuin 7–6. Floridan Aleksander Barkov takoi lohdutukseksi tehopisteet 0+2.
Samaan aikaan Philadelphiassa kotijoukkue Flyers otti vastaan Los Angeles Kingsin. Yhtäläisen tasaisessa koitoksessa Philadelphian Rasmus Ristolainen vei joukkueen hetkeksi 3–2-johtoon Los Angelesista. Myös tämä ottelu ratkesi vasta jatkoajalla Philadelphian 3–4-tappioksi.