Iranin ulkoministeri Hossein Amir Abdollahianin mukaan Iran ei tunnusta Krimin, Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizzian liittämistä Venäjään.
Abdollahian totesi näin turkkilaiskanava TRT:n haastattelussa.
Abdollahianin mukaan Iran tunnustaa Ukrainan kansainvälisen lain mukaiset rajat.
– Vaikka meillä on erinomaiset suhteet Moskovaan, emme ole tunnustaneet Krimin erottamista Ukrainasta. Emme ole tunnustaneet Luhanskin ja Donetskin erottamista, koska vaadimme ulkopoliittisen periaatteemme mukaisesti: sota ei ole ratkaisu Ukrainassa.
Abdollahianin lausunnosta huolimatta Iran on tällä hetkellä yksi Venäjän tärkeimmistä sotilaallisista tukijoista tällä hetkellä. Iran on myynyt Venäjälle sadoittain niin kutsuttuja kamikaze-droneja, joilla Venäjä on iskenyt Ukrainan siviilejä ja kriittistä infrastruktuuria vastaan.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja John Kirbyn mukaan maat ovat lähentyneet huomattavasti sotilaallisen yhteistyön saralla. Joidenkin lähteiden mukaan Iran olisi myös aikeissa toimittaa Venäjälle lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia. Iran on kiistänyt asekaupat Venäjän kanssa.
Myös Venäjään läheiset suhteet omaava Serbia on irtisanoutunut tukemasta Venäjän toimia Ukrainassa. Maan presidentti Aleksandar Vucic sanoi uutistoimisto Bloombergille keskiviikkona, että Krim ja Donbassin alue kuuluvat Ukrainalle.