Tiettävästi maailman vanhin ihminen Lucile Randon on kuollut 118-vuotiaana Etelä-Ranskassa. Asiasta kertoi tiistaina hänen edustajansa. Sisar André, maalliselta nimeltään Randon, syntyi helmikuun 11. päivänä vuonna 1904, vuosikymmen ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Randon kuoli nukkuessaan hoitokodissaan, kertoi edustaja David Tavella uutistoimisto AFP:lle.
– Se on erittäin surullista, mutta hänen toiveensa oli liittyä rakastetun veljensä seuraan. Hänelle tämä on vapautus, Tavella kommentoi.
Protestanttiseen perheeseen syntynyt Randon kääntyi aikuisiällä katolilaiseksi ja ryhtyi nunnaksi 41-vuotiaana. Toulonissa asunut nunna selvisi jopa koronavirustartunnasta, johon liittyen kuoli hoitokodissa kymmenen muuta asukasta.
Kaksi vuotta sitten hän kertoi nauttivansa päivittäin pienen lasillisen viiniä. Nuorempia hän kehotti olemaan rohkeita ja myötätuntoisia.
Maailman vanhimmaksi viime vuonna
Randon oli pitkään tiettävästi vanhin eurooppalainen kunnes japanilainen Kane Tanaka kuoli 119 vuoden iässä viime vuonna, jolloin Randonista tuli pitkäikäisin ihminen maan päällä. Guinnessin ennätyskirja virallisti hänen asemansa maailman vanhimpana huhtikuussa 2022.
Hän syntyi samana vuonna, kun New Yorkissa avattiin ensimmäinen metrolinja ja jolloin Tour de France -kilpailu oli järjestetty vain kerran.
Protestanttisen perheen ainoana tyttärenä kolmen veljen kanssa varttunut Randon asui eteläisessä Alesin kylässä Ranskassa. Yksi hänen rakkaimmista muistoistaan oli kahden veljen paluu ensimmäisestä maailmansodasta, Randon kertoi 116-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan.
– Se oli harvinaista, sillä monissa perheissä oli tavanomaisempaa, että kaksi kuoli kuin pysyi elossa. He molemmat palasivat, hän muisteli tuolloin.
Randon työskenteli Pariisissa kotiopettajattarena hyväosaisten perheiden lapsille. Hän on muistellut tuota ajanjaksoa elämänsä onnellisimpana.
"Ihmisten pitäisi rakastaa ja auttaa toisiaan"
Randon kääntyi katoliseksi ja kastettiin 26-vuotiaana. Häntä ajoi halu "päästä eteenpäin" ja hän ryhtyi nunnaksi verrattain vanhana, 41-vuotiaana. Sisar Andréna hänet määrättiin työskentelemään sairaalaan Vichyssä, missä hän teki töitä 31 vuotta. Myöhemmin hän muutti Touloniin Välimeren rannikolle.
Hänen elämäänsä hoitokodissa rytmittivät rukoilu, ruokailut sekä muiden asukkaiden ja hoivatyöntekijöiden vierailut. Randon vastaanotti paljon kirjeitä, joihin lähes kaikkiin myös vastasi.
Viime vuonna Randon kertoi toimittajille, että työ ja muista huolehtiminen ovat pitäneet hänet virkeänä.
– Ihmiset sanovat, että työ tappaa, mutta minut se on pitänyt elossa. Työskentelin 108-vuotiaaksi asti, hän sanoi.
Vaikka Randon oli sokea ja pyörätuolissa, hänellä oli tapana huolehtia muista häntä paljon nuoremmista hoitokodin asukkaista.
– Ihmisten pitäisi rakastaa ja auttaa toisiaan vihaamisen sijaan. Jos me kaikki jakaisimme tämän ajatuksen, asiat olisivat paljon paremmin, hän sanoi.
Nunna kieltäytyi toistuvasti antamasta DNA-näytteitä, ja sanoi, että "vain Jumala tietää" hänen pitkäikäisyytensä salaisuuden.