Ukrainan puolustusministeriö kertoi tiistai-iltana Twitterissä, että Venäjän viikonloppuisen ohjusiskun jäljiltä oli edelleen kateissa parikymmentä ihmistä, kun pelastusviranomaiset päättivät uhrien etsimisen.
Tiistai-iltaan mennessä 45 ihmistä oli vahvistettu kuolleiksi, kertoi alueen kuvernööri Valentyn Reznitshenko Guardianin mukaan. Heistä kuusi oli lapsia, hän sanoi. Lähes 80 haavoittuneesta 16 oli ministeriön mukaan lapsia.
Dniproon tehty hyökkäys on yksi tappavimmista iskuista sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan liki vuosi sitten.
Pelastuslaitoksen mukaan kunnan työntekijät ovat poistaneet iskun kohdealueelta yli 9 000 tonnia rakennusjätettä ja 41 vaurioitunutta autoa pelastustyön alkamisen jälkeen.
Venäjä on kiistänyt, että sen joukot olisivat tehneet Dnipron iskun. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on sanonut, että Dnipron tuhot saattoivat johtua Ukrainan omasta ilmatorjunnasta.
Dnipron kerrostaloisku tehtiin epätarkalla meritorjuntaohjuksella, kertoo Britannian puolustusministeriö
Dnipron kerrostaloisku Ukrainassa tehtiin todennäköisesti venäläisellä meritorjuntaohjuksella, jonka hävittäjä ampui ilmasta, kertoo Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedusteluraportissaan.
AS-4 -tyyppinen ohjus, josta sotilasliitto Nato käyttää kutsumanimeä Kitchen, on erittäin epätarkka, jos sitä käytetään maakohteita vastaan. Sen tutkaohjaus tunnistaa huonosti maaleja kaupunkiympäristössä.
Samanlaisia aseita on käytetty muissakin paljon siviiliuhreja vaatineissa iskuissa, kuten muun muassa Krementshukin ostoskeskusiskussa kesäkuussa.
Venäjän epätarkkojen aseiden käyttö kielii puolustusministeriön mukaan laajemminkin siitä, että Venäjän sodanjohdolla on suuria vaikeuksia pitkän kantaman iskuissa. Sillä on vaikeuksia tunnistaa maaleja ja saada nopeaa ja tarkkaa tietoa siitä, millaisia vahinkoja on aiheutettu.
Venäjä jatkoi viikonloppuna ohjusiskujaan Ukrainan infrastruktuuria vastaan runsaan kahden viikon tauon jälkeen. Kohteena oli jälleen Ukrainan sähkönjakelu.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu kävi Ukrainassa tapaamassa joukkoja, kertoo puolustusministeriö
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu on käynyt Ukrainassa tapaamassa komentajia ja jakamassa kunniamerkkejä sotilaille, kertoo Venäjän puolustusministeriö.
Puolustusministeriön mukaan Shoigu kuuli päämajassa komentajilta tietoja "taistelutoimien edistymisestä". Shoigu keskusteli komentajien kanssa sekä kasvokkain että videoyhteyden välityksellä.
Päämajan sijaintia ei kerrottu.
Videokeskusteluun osallistui muun muassa Valeri Gerasimov, josta hiljattain tehtiin Venäjän Ukrainassa olevien joukkojen komentaja.
Puolustusministeriön julkaisemassa videossa Shoigu jakaa kunniamerkkejä sotilaille.
– Palvelette kunnialla, suojelette isänmaata, autatte avun tarpeessa olevia ja teette kaikkenne, jotta Voitonpäiväksi kutsuttu päivä tulisi lähemmäksi, Shoigu sanoi.
Shoigu kävi puolustusministeriön mukaan "erityissotilasoperaation", kuten Venäjä hyökkäyssotaansa Ukrainassa kutsuu, alueilla ja etulinjassa kahdesti myös joulukuussa.
Shoigun vierailua ei ole varmistettu riippumattomista lähteistä.
Hollanti aikoo toimittaa yhdysvaltalaisia Patriot-ilmapuolustusohjuksia Ukrainaan
Myös Hollanti aikoo toimittaa yhdysvaltalaisia Patriot-ilmapuolustusohjuksia Ukrainaan, Yhdysvaltojen ja Saksan mallin mukaisesti.
Asiasta kertoi Washingtonissa vierailulla ollut Hollannin pääministeri Mark Rutte, joka tapasi Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin Valkoisessa talossa tiistaina.
Rutte sanoi keskustelleensa Ukraina-avusta aiemmin myös Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin kanssa.
Sekä Yhdysvallat että Saksa ovat aiemmin ilmoittaneet toimittavansa Ukrainalle Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän torjumaan Venäjän ilmahyökkäyksiä.
Rutte tuomitsi Venäjän 45 ihmistä surmanneen iskun Dniprossa. Rutten mukaan tällaiset iskut vain vahvistavat länsimaiden päätöstä pysyä Ukrainan rinnalla.