Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Olkiluoto kolmosen koekäyttö on jatkunut täysillä tehoilla

Olkiluodon kolmosreaktorin koekäyttö jatkuu.

Teollisuuden Voiman (TVO) tuotantosuunnitelman mukaan yksikön sähköntuotanto on noussut tällä viikolla täyteen, noin 1 600 megawatin tehotasoon useampaan otteeseen.

TVO:lta kerrotaan, että yksikkö saavutti koekäytön jatkumisen jälkeen täyden tehon ensimmäistä kertaa keskiviikkona iltapäivällä.

Täystuotannon ei ole tarkoitus kestää pitkään, sillä vuorokauden loppuessa teho on tarkoitus ajaa nollaan.

Suuretkin tuotantovaihtelut kuuluvat laitoksen koekäytön luonteeseen. TVO:n ilmoittaman aikataulun mukaan valtaosan tammikuusta laitos ei tuottaisi sähköä laisinkaan.

Koekäyttö jatkui tällä viikolla pitkän tauon jälkeen. Koekäyttö keskeytyi lokakuussa, kun OL3:n turbiinilaitoksen syöttövesipumpuissa havaittiin vaurioita.

Koekäytön jatkuminen vaati jatkuvia pieniä lykkäyksiä. Sähköntuotannon piti jatkua jo tiistaina, kunnes suunnitelmien muuttuminen siirsi jatkon keskiviikon puolelle.

Laitos on kärsinyt lukuisista viivästyksistä rakentamisensa ajan. Alkuperäisen aikataulun mukaan säännöllisen sähköntuotannon piti alkaa 13 vuotta sitten. Näillä näkymin säännöllinen tuotanto alkaa maaliskuussa.

Täydellä teholla toimiessaan OL3 tuottaa 15 prosenttia Suomen koko sähköntuotannosta.

---

Korjattu aiempaa uutista kello 16:07: Täysi tehotaso on saavutettu jo aikaisemmin, ei vasta tänään.