Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keskuskauppakamari: Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä ennätystasolla

Naisia on tänä vuonna pörssiyhtiöiden johtoryhmien jäseninä ennätyksellinen osuus, kertoo Keskuskauppakamari.

Keskuskauppakamarin keskiviikkona julkaiseman naisjohtajakatsauksen mukaan naisia on johtoryhmissä 28 prosenttia, kun mukaan ei lasketa toimitusjohtajia. Vastaavasti suurten pörssiyhtiöiden johtoryhmissä 30 prosenttia on naisia, mikä on ennätys.

Sen sijaan keskisuurissa pörssiyhtiöissä naisten osuus laski viime vuodesta prosenttiyksiköllä 29 prosenttiin. Pienissä pörssiyhtiöissä johtoryhmän jäsenistä naisia on runsas viidennes.

Keskuskauppakamarin mukaan noin 30 prosentissa pörssiyhtiöistä on naisten ja miesten edustus johtoryhmässä tasapuolinen. Johtavan asiantuntijan Ville Kajalan mukaan toista vuotta peräkkäin kasvoi myös sellaisten pörssiyhtiöiden määrä, joissa naisia ei johtoryhmissä ollut lainkaan.

– Lisäksi naisten osuus sekä liiketoimintojen johdossa että talousjohdossa pysyi edellisvuoteen verrattuna ennallaan ja on kokonaisuudessaan varsin alhaisella tasolla. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajaksi edetään yleensä näistä tehtävistä, Kajala toteaa tiedotteessa.

Kaikkein useimmin nainen toimii Kajalan mukaan johtoryhmässä tukitoimintojen johdossa.

Toimitusjohtajista naisia on 7 prosenttia

Keskuskauppakamarin laskelmissa oli mukana 131 pörssiyhtiötä, ja niistä toimitusjohtaja vaihtui tänä vuonna 21 yhtiössä. Kaikkiaan toimitusjohtajista yhdeksän on naisia, mikä vastaa seitsemää prosenttia kaikista tarkastelluista pörssiyhtiöistä. Tiedotteessa naispuolisten toimitusjohtajien määrä arvioidaan vähäiseksi.

Yhdeksästä naispuolisesta toimitusjohtajasta viisi on ulkomaalaisia.

Aiemmin tänä vuonna Keskuskauppakamari kertoi, että naisten osuus pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä kasvoi ennätystasolle 31 prosenttiin.