Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sähköalan väliaikainen voittovero lausunnoille – arvioidaan tuovan valtiolle jopa 1,3 miljardia

Sähköalan yritysten kasvaneiden voittojen leikkaaminen väliaikaisella verolla on askeleen lähempänä toteutumista Suomessa. Väliaikaista voittoveroa koskeva lakiehdotus on lähetetty lausuntokierrokselle, kertoo valtiovarainministeriö.

Sähkön hinnan kohoaminen on paisuttanut sähköalan yritysten voittoja. Lakiehdotuksen mukaan sähköä tuottaville ja myyville yrityksille säädettäisiin väliaikainen ylimääräisen voiton vero ensi vuodelle.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) on aiemmin kertonut, että vero pyritään saamaan voimaan vuodenvaihteessa.

Veron suuruus olisi 33 prosenttia yrityksen sähköliiketoiminnan tuloksesta siltä osin kuin se ylittää sähköliiketoimintaan sitoutuneen oman pääoman määrälle lasketun viiden prosentin tuoton.

Veron tuotto kertyisi valtiolle jälkikäteen vuonna 2024. Verotuoton suuruus riippuu muun muassa sähkön hintakehityksestä, mutta sen arvioidaan olevan 0,5–1,3 miljardia euroa. Valtiovarainministeriö kuitenkin sanoo, että verotuoton suuruus on vaikeasti ennustettavissa.

Veron ulkopuolelle jäisi muun muassa kaukolämmön tuotanto yhteistuotantolaitoksissa. Lisäksi vähäinen sähköliiketoiminta rajattaisiin verovelvollisuuden ulkopuolelle.

Vastaavantyyppistä veroa sovellettaisiin myös eräiden fossiilisten polttoaineiden alan yritysten ensi vuoden voittoihin. Tältä osin verotuoton arvioidaan jäävän vähäiseksi.

Lausuntokierros päättyy 12. joulukuuta. Hallituksen on tarkoitus antaa lakiesitys eduskunnalle joulukuun aikana.