Miljardööri ja sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on myynyt autoyhtiönsä osakkeita lähes neljällä miljardilla dollarilla. Kaupat ilmenivät Yhdysvaltojen arvopaperivalvojalle tehdystä ilmoituksesta.
Tiedot tulivat julki noin viikko sen jälkeen kun Musk saattoi valmiiksi kaupan, jossa hän maksoi Twitteristä 44 miljardia dollaria. Musk on ottanut kaupan rahoittamiseksi mittavia lainoja ja myi jo aiemmin 15,5 miljardin dollarin edestä Teslan osakkeita.
Uudet mittavat osakemyynnit nähtiin selityksenä sille, että Teslan kurssi on laskenut noin 11 prosenttia kolmen päivän aikana, vaikka teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi on samana aikana noussut kolmisen prosenttia.
Kauppojen jälkeen Musk omistaa edelleen noin 446 miljoonaa Teslan osaketta, mikä vastaa suunnilleen 12:ta prosenttia yhtiön osakekannasta, kertoi finanssiaikakausilehti Barron's.
Teslan kurssi on vuodessa laskenut noin puoleen kaikkien aikojen korkeimmasta arvostaan. Viime vuoden marraskuussa osake maksoi 379 dollaria, nyt kurssi on noin 191 dollaria.
Musk on ostonsa jälkeen myllännyt Twitteriä jakamalla potkut noin puolelle yhtiön henkilökunnalle ja ilmoittanut, että verifioidun käyttäjän tunnuksesta pitää jatkossa maksaa kahdeksan dollaria kuukaudessa. Useat suuret mainostajat ovat panneet mainostilan ostonsa jäihin Twitterissä, joten yhtiön tulovirtaa pitäisi saada kasvatettua.
Muskin arvioidaan maksaneen Twitteristä roimasti ylihintaa. Twitterin käyttäjämäärät ovat vaatimattomia verrattuina suositumpiin sosiaalisiin medioihin, ja yhtiö on kymmenen viime vuoden aikana yltänyt voitolliseksi vain kahtena vuonna. Kaupan myötä Twitterin velkataakka on kasvanut entistäkin raskaammaksi.