Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoon länsimetron jatke aloittaa liikennöinnin joulukuussa

Pääkaupunkiseudun metroradan laajennus eli niin sanottu länsimetro on valmistunut. Metron uusi osuus Espoossa Matinkylästä Kivenlahteen avautuu 3. joulukuuta. Asiasta kertoivat torstaina muun muassa Espoon kaupunki ja Helsingin seudun liikenne HSL tiedotteissaan.

Matkustajaliikenne alkaa uudella seitsemän kilometrin pituisella rataosuudella. Laajennuksessa metrorataa jatkettiin Espoon kaupungin alueelle viiden pysäkin verran.

Metroa laajennettiin aiemmin vuonna 2017 Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään asti. Sen jälkeen laajennustyöt jatkuivat Matinkylästä länteen.

Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo sanoo Espoon kaupungin tiedotteessa, että laajennuksen rakentamisen aikataulussa ja kustannuksissa on pysytty kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti.

.....

korjattu aiempaa uutista klo 13.15. Isotalon titteli po. hallituksen puheenjohtaja, ei toimitusjohtaja. Aiemmin lisätty otsikkoon sana jatke