Poliisi epäilee 18-vuotiasta miestä muun muassa törkeistä kuolemantuottamuksista Porvoon viikonloppuisen kuolonkolarin vuoksi.
Samassa autossa matkustaneet 20- ja 26-vuotiaat miehet kuolivat kolarissa Läntisen Mannerheiminväylän ja Hornhattulantien risteyksessä lauantain vastaisena yönä.
Itä-Uudenmaan poliisin mukaan toisessa onnettomuusautossa oli yhteensä kahdeksan nuorta paikkakuntalaista ihmistä. 18-vuotiasta kuljettajaa lukuun ottamatta kaikki matkustajat olivat poliisin mukaan noin 16-vuotiaita.
Nuorista kolme matkusti tutkinnanjohtaja Freddie Cederlundin mukaan auton takakontissa.
– On syytä epäillä, että on ollut ylinopeutta, Cederlund kertoo STT:lle.
Kahden törkeän kuolemantuottamuksen lisäksi poliisi epäilee kuljettajaa törkeistä vammantuottamuksista ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Cederlund kertoo, ettei poliisi tässä vaiheessa aio vaatia epäiltyä vangittavaksi.
Itä-Uudenmaan poliisi pyytää yleisöltä silminnäkijähavaintoja kuolonkolarin vuoksi.