Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Haavisto kaasuputkivuotojen aiheuttajasta: Voisi melkein sanoa, että kyseessä on valtiotasoinen toimija – Hallituksella tiedotustilaisuus illalla

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan tahallista sabotaasin mahdollisuutta ei voida sulkea pois Nord Stream -putkiin liittyvissä tapahtumissa.

Haaviston mukaan voisi melkein sanoa, että kyseessä on valtiotasoinen toimija. Tuhojen suuruus viittaa siihen, ettei ihan mikään yksittäinen veneilijä ole ollut asialla.

– Puhutaan sen luokan tuhoista, että se on jo ammattilaisten toimintaa, hän kommentoi STT:lle.

Hän ei kuitenkaan yksilöi, mihin epäilyt kohdistuvat.

– Täytyy odottaa, mitä saadaan selville. Odotetaan siitä tietoja, hän sanoo.

Haaviston mukaan tapahtumat eivät suoraan vaikuta Suomen energiatalouteen mutta ne tuovat Suomeakin lähemmäs hybridiuhkien mahdollisuutta, jos tahallisesta toiminnasta on tosiasiassa ollut kyse.

– Merenpohjassa kulkee putkien lisäksi tietoliikennekaapeleita ja sähköyhteyksiä. Ja tämä tuo tietysti sen ajatuksen lähemmäs, että kaikkea tällaista voidaan vahingoittaa.

Aiemmin tänään on kerrottu, että hallitus käsittelee tänään iltakoulussaan ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta sekä siihen liittyviä kysymyksiä. Aiheesta järjestetään lehdistötilaisuus iltakoulun jälkeen.

Uutissuomalainen näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä. Tilaisuuden odotetaan alkavan noin kello 20.