Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Oderilla kalojen massakuolema, jopa sata tonnia kuolleita kaloja nostettu joesta

Saksan ja Puolan läpi virtaavasta Oder-joesta on nostettu liki sata tonnia kuolleita kaloja, kertoivat Puolan viranomaiset tiistaina. Kalojen kuolinsyy on epäselvä, mutta niiden epäillään kuolleen myrkkyyn.

– Todennäköisesti jokeen kaadettiin valtavia määriä kemiallista jätettä täysin tietoisena sen aiheuttamista riskeistä ja seurauksista, sanoi Puolan ympäristöministeri Mateusz Morawiecki viime viikolla.

Vedestä otetuista näytteistä ei kuitenkaan ole toistaiseksi löydetty myrkkyjäämiä. Vesinäytteitä on lähetetty laboratorioihin Tshekissä, Hollannissa ja Britanniassa kalojen massakuoleman selvittämiseksi.

Puolalaiset vapaa-ajan kalastajat havaitsivat Oderissa suuria määriä kuolleita kaloja jo heinäkuun lopussa. Viranomaisia on arvosteltu voimakkaasti hitaasta reagoinnista kalakuolemiin.

Oder on tähän saakka ollut verrattain puhdas joki, jossa elää nelisenkymmentä eri kalalajia.