Väestöliiton asiantuntija: Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden aborttipäätös vaikuttaa "järkyttävällä tavalla" tavallisten ihmisten elämään

Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuoreen aborttipäätöksen jälkeen Yhdysvallat ei voi enää esiintyä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolustajana yhtä vahvasti kuin ennen. Näin arvioi Yhdysvaltojen poliittiseen historiaan perehtynyt väitöskirjatutkija Jani Kokko Jyväskylän yliopistosta.

Korkein oikeus antoi perjantaina erittäin merkittävän päätöksen, joka kumosi liittovaltiotasolla määritellyn oikeuden aborttiin. Päätös tarkoittaa, että päätökset aborttioikeudesta tehdään jatkossa osavaltiotasolla.

Ensimmäiset osavaltioiden aborttikiellot astuivat voimaan heti korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen. Käytännössä raskaudenkeskeytyksestä tulee laitonta tai hyvin rajoitettua useissa republikaanien hallitsemissa osavaltioissa.

Kokko katsoo korkeimman oikeuden ratkaisun heikentävän Yhdysvaltojen uskottavuutta esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämisessä eri puolilla maailmaa.

Kokon mukaan Yhdysvallat on historiansa aikana, omista sisäisistä ongelmistaan huolimatta, monessa suhteessa johtanut maailmassa omalla esimerkillään.

– Nyt se esimerkki on kyllä hyvinkin negatiivinen ja rinnastuu autoritaarisempiin ja konservatiivisiin maihin, Kokko sanoo STT:lle.

Voi vahvistaa abortin vastustajia

Väestöliiton vaikuttamistoiminnan asiantuntija Riikka Kaukoranta ei pidä mahdottomana, että Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden aborttipäätös heijastuisi myös muiden maiden linjauksiin.

Hänen mukaansa päätös saattaa vahvistaa niitä tahoja, jotka vastustavat aborttia tai yleisesti naisten tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.

– Tämä liikehdintä saattaa saada tästä vahvistusta, voimaa ja itsetuntoa ajaa omissa maissaan esimerkiksi aborttioikeuden kiristämistä, Kaukoranta sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa Väestöliitto on ollut ilahtunut siitä, että Suomessa monet päättäjät ovat ottaneet korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen näkyvästi kantaa sosiaalisessa mediassa ja "ymmärtäneet, miten tärkeästä oikeudesta on kyse".

Kaukoranta toivoo, että päätöksen vaikutukset heijastuisivat Suomessa siten, että aborttilainsäädäntöä lievennettäisiin. Hän toivoo, että aborttilain päivittämistä ajava OmaTahto2020-kansalaisaloite menisi läpi ja kahden lääkärin lausunnon vaatimuksesta abortin saamiseksi luovuttaisiin.

Kansalaisaloite keräsi tarvittavat kannatusilmoitukset syksyllä 2020, minkä jälkeen se lähetettiin eduskuntaan. Aloite on nyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsiteltävänä.

"Ei todennäköisesti vähennä abortteja"

Kaukorannan mukaan korkeimman oikeuden päätös vaikuttaa tavallisten yhdysvaltalaisten elämään "järkyttävällä tavalla" niissä osavaltioissa, joissa aborttilainsäädäntöä on jo kiristetty tai aiotaan pian kiristää.

Kaukoranta sanoo, että Yhdysvalloissa vähävaraisilla ihmisillä ei välttämättä ole mahdollisuutta saada turvallista aborttia, jos sitä ei saa omassa osavaltiossa.

– Se voi tarkoittaa vammautumisia ja kuolemia. Abortteja nämä ihmiset tulevat joka tapauksessa tekemään, mutta he tekevät niitä vaarallisissa, epäilyttävissä olosuhteissa.

Aborttien määrään korkeimman oikeuden päätös ei Kaukorannan mukaan todennäköisesti vaikuta millään tavalla, mutta osasta näistä aborteista tulee hänen mukaansa hengenvaarallisia.

Vaaka heilahti konservatiivien suuntaan

Väitöskirjatutkija Kokon mukaan Yhdysvaltojen korkein oikeus on aiempina vuosina pysynyt kohtuullisesti erossa puoluepolitiikasta, koska konservatiivisten ja liberaalien tuomarien voimasuhteet ovat olleet nykyistä tasaisemmat.

Voimasuhteet muuttuivat edellisen presidentin Donald Trumpin kaudella, jolloin korkeimpaan oikeuteen nimitettiin kolme konservatiivisena pidettyä tuomaria.

– Nyt se vaaka on heilahtanut niin paljon konservatiivien suuntaan, että siinä ehkä pystytään enemmän tekemään puoluepolitiikkaa, Kokko sanoo.

– Kyllähän tämä päätös (aborttioikeudesta) heikentää oikeusjärjestelmän uskottavuutta, koska tässä selkeästi jopa amerikkalaisten enemmistön mielestä otetaan askeleita taaksepäin.

Aborttipäätöksessä näkyy Kokon mukaan myös se, miten konservatiiviset tuomarit ja republikaanit ovat Yhdysvaltojen historiassa olleet enemmän osavaltioiden oikeuksien kannattajia, eli he ovat katsoneet aborttikysymyksen kuuluvan osavaltioiden päätösvaltaan eikä liittovaltiotasolle.

Tuskin nostaa demokraatteja vaalivoittoon

Päätöksen voi ennakoida syventävän Yhdysvaltojen sisäisiä jakolinjoja entisestään. Kokko uskoo, että aborttikysymys voi olla merkittävä vaaliteema kongressin välivaaleissa marraskuussa. Aihe nousi hänen mukaansa yhdeksi vaalien pääteemoista jo keväällä, kun luonnos korkeimman oikeuden linjauksesta vuodettiin julkisuuteen.

Kokko ennakoi, että osa demokraateista saa päätöksen myötä kerättyä lisää vaalirahoitusta ja pystyy esiintymään liberaalin linjan puolustajina kannattajilleen. Hän ei silti usko, että tämäkään kysymys toisi demokraateille voittoa välivaaleissa.

Yhdysvalloissa istuvan presidentin puolue on useimmiten hävinnyt kongressin välivaalit. Näin povataan käyvän myös presidentti Joe Bidenin edustamalle demokraattipuolueelle tänä vuonna.

– Nyt jo voidaan sanoa, että demokraatit tulevat kärsimään tappion välivaaleissa. Kysymys on ainoastaan siitä, kuinka iso se tappio tulee olemaan, Kokko sanoo.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka