Uhriluku nousi: ainakin 23 siirtolaista kuoli rajanylitysyrityksessä Melillaan

Espanjalle kuuluvassa Melillassa rajanylittämisyritystä seuranneen yhteenoton uhriluku on noussut. Ainakin 23 Pohjois-Marokosta Espanjan puolelle yrittänyttä afrikkalaista siirtolaista on kuollut. Aiemmin kerrottiin, että uhreja on 18.

Espanjan pääministeri Pedro Sanchez kuvaili tapahtuneen olevan isku Espanjan alueelliselle koskemattomuudelle. Ihmisoikeusaktivistit ovat puolestaan vaatineet, että tapahtunut tutkitaan. Kuolonuhrien määrä rajanylityksessä Melillaan on korkein vuosiin.

Noin kahdentuhannen ihmisen joukko lähestyi Melillaa varhain perjantaiaamuna, ja heistä 500 onnistui pääsemään rajavalvonta-alueelle.

Kuolleiden lisäksi yhteenotossa loukkaantui marokkolaisviranomaisten mukaan 140 turvallisuushenkilökuntaan kuuluvaa ihmistä sekä yli 70 siirtolaista. Viranomaisten mukaan siirtolaisista yli 20 ja turvallisuushenkilökunnan jäsenistä kaksi ovat yhä sairaalahoidossa.

Pohjois-Afrikassa sijaitsevat Espanjaan kuuluvat Melilla sekä Ceuta ovat Euroopan unionin ainoat maarajat Afrikan kanssa, mikä tekee niistä siirtolaisille houkuttelevia alueita.

Pelkoa yhteenotoista

Barrio Chino naapuruston asukkaat Marokon puolella rajaa kertoivat AFP:lle olevansa sokissa tapahtuneesta.

– Tämä on väkivaltaisin yritys päästä Melillaan, jonka olen koskaan nähnyt, sanoi tarjoilijana lähellä rajaa työskentelevä Rachid Nejjar.

– Näin siirtolaisia varustautuneena kepein ja rautaputkin. Pelkäsin, että kimppuuni hyökätään.

Perjantain yhteenotto oli ensimmäinen sen jälkeen, kun Espanja ja Marokko paikkasivat vuoden verran kestänyttä erimielisyyttään ja heikentyneitä diplomaattisia suhteita. Maiden väliset suhteet korjaantuivat, kun Espanja tuli Marokon autonomiasuunnitelmaa kiistanalaisen Länsi-Saharan alueella luopuen vuosikymmeniä jatkuneesta puolueettomuudestaan asian suhteen.

Espanjan pääministeri Sanchez vieraili Marokon pääkaupungissa Rabatissa ja molemmat hallitukset ylistivät uutta vaihetta maiden suhteessa.

Kiista maiden välillä alkoi, kun Madrid antoi Länsi-Saharan itsenäisyyttä kannattavan Polisario-rintaman johtajan Brahim Ghalin pysyä hoidettavana espanjalaisessa sairaalassa tämän saatua koronaviruksen viime vuoden keväänä.

Kuukausi myöhemmin noin 10 000 siirtolaista ryntäsi Marokon rajan yli Ceutan erillisalueelle rajavartioiden katsoessa asiaa läpi sormien, minkä nähtiin olevan rangaistus Marokon hallitukselta.

Nykyhallinto haluaa Länsi-Saharalle autonomisen aseman Marokon suvereniteetin alla, mutta Polisario-rintama vaatii YK:n valvomaa kansanäänestystä itsemääräämisoikeudesta vuoden 1991 tulitaukosopimuksen mukaisesti.

Espanjan pääministeri haluaa keskustella aiheesta Naton huippukokouksessa

Espanjan pääministeri Sanchez tuomitsi väkivaltaiseksi kuvailemansa yhteenoton kommentoidessaan tapahtunutta Brysselissä. Sanchez syytti tapahtuneesta ihmiskauppaa harjoittavia mafioita.

Sanchez varoitti aiemmin tässä kuussa, että Espanja ei aio hyväksyä laittoman maahanmuuton tragediaa painostuskeinona. Maa aikoo yrittää saada "hallitsemattoman maahanmuuton" Naton turvallisuusuhkien listalle ensi viikolla Madridissa alkavassa huippukokouksessa.

Vuosien mittaan tuhannet siirtolaiset ovat yrittäneet ylittää 12 kilometrin mittaisen rajan Melillan ja Marokon välillä sekä kahdeksan kilometrin rajan Ceutan ja Marokon välillä, kiipeämällä raja-aidan yli, piiloutumalla autoihin tai yrittämällä alueille meriteitse uimalla.

Melillan ja Ceutan rajoilla on videokameroita ja vahtitorneja, mutta siirtolaiset yrittävät silti ylittää piikkilanka-aidan.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka