Zelenskyi antoi Ukrainan parlamentille lakiesityksen Istanbulin sopimuksen ratifioimiseksi – osalle EU-maista ratifiointi ehto Ukrainan EU-jäsenyysehdokkuudelle

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi antoi lauantaina Ukrainan parlamentille lakiesityksen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjuvan kansainvälisen Istanbulin sopimuksen ratifioimisesta, kertoi ukrainalainen uutissivusto Kyiv Independent Twitterissä.

Suomessa asiasta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Osa EU-maista on kertonut sopimuksen ratifioinnin ennakkoehdoksi Ukrainan jäsenyysehdokkuudelle unionissa.

Euroopan komissio suositteli perjantaina, että Ukrainalle myönnettäisiin virallinen EU:n jäsenehdokkaan asema. Lopullisesta jäsenehdokkuudesta päättää jäsenmaiden päämiehistä koostuva Eurooppa-neuvosto.

Ukraina on allekirjoittanut Istanbulin sopimuksen vuonna 2011, mutta sopimuksen ratifiointi kaatui maan parlamentissa vuonna 2016.

Suomi ratifioi sopimuksen elokuussa 2015.

Vuonna 2011 hyväksytty ja vuonna 2014 voimaan astunut Istanbulin sopimus eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi oli ensimmäinen Euroopassa sovellettava sitova kansainvälinen sopimus, joka sääntelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka