EKP lupaa toimia korkoerojen pitämiseksi kurissa – Italian velkakirjoja voidaan alkaa ostaa kohdennetusti

Euroopan keskuspankki on ylimääräisessä kokouksessaan päättänyt, että se sijoittaa elvytysohjelmassa ostettujen velkakirjojen varoja joustavasti korkoerojen kasvun torjumiseksi. Se tarkoittaa käytännössä, että erääntyvistä lainapapereista kertyviä varoja voidaan käyttää korkopinteeseen joutuneen Italian velkakirjojen ostamiseen.

EKP ilmoitti myös, että se kiirehtii uuden välineen kehittämistä, jolla puututaan korkomarkkinoiden jännitteisiin. Odotus on, että väline voitaisiin esitellä heinäkuussa EKP:n neuvoston käsiteltäväksi.

Ilmoitus ylimääräisestä EKP:n neuvoston kokouksesta tuli sen jälkeen, kun Italian valtion 10-vuotisen joukkovelkakirjalainan jälkimarkkinakorko kävi yli neljässä prosentisssa. Edellisen kerran Italian lainan korko oli ollut näin korkealla vuonna 2014. Samalla ero Saksan korkoihin on revähtänyt noin kahteen prosenttiyksikköön.

EKP:n kokouksen jälkeen Italian korko laski prosenttiyksikön kolmasosalla noin 3,8 prosenttiin. Myös Euroopan pörsseissä näkynyt noususuuntaus vahvistui.

Pahasti velkaantunut Italia kuuluu euroalueen haavoittuvimpiin talouksiin. Valtionlainojen korkojen nousu viittaa siihen, että markkinoilla on epäluottamusta Italiaa kohtaan.

EKP ilmoitti viime viikolla, että se aikoo nostaa heinäkuussa ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksiköllä. Sen jälkeen seuraava ohjauskoron nosto olisi vuorossa syyskuussa, ja korkojen nostoja jatkettaisiin sen jälkeenkin.

EKP:ltä ei irronnut uusia lupauksia

OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen totesi, että linjauksellaan EKP ilmoittaa voivansa ostaa niiden maiden velkapapereita, joiden korot ovat nousseet enemmän kuin mitä se pitää perusteltuna.

– Tätä he ovat kertoneet jo aiemmin. Mitään varsinaista uutta tässä ei tullut, Heiskanen sanoi STT:lle.

Uudesta välineestä korkoeroihin puuttumiseksi on puhuttu pitkään, mutta valmista ei ole tullut. Nyt on luvattu nopeuttaa sen kehitystä.

– Euroopan keskuspankin pitää vastata huutoonsa ja tuoda esille, mikä tämä uusi väline on. Sitten myös käytännössä nähdä, miten uudelleensijoitusten suuntaaminen toimii. Toistaiseksi ne ovat hieman arvailujen varassa.

Eurokriisin aikana EKP:n edellinen pääjohtaja, nyt Italian pääministeriksi siirtynyt Mario Draghi lupasi tehdä kaiken tarvittavan (Whatever it takes) markkinoiden vakauttamiseksi. Tuolloin Draghi sai puheellaan markkinat rauhoittumaan.

– Nyt nähtäväksi jää, kuinka vakuuttavina EKP:n toimia pidetään, Heiskanen sanoi.

Toisaalta nyt meneillään oleva korkomyllerrys on selvästi eurokriisiä pienempi, hän lisäsi.

– Vaihtelut eivät ole suuruudeltaan edes sitä luokkaa mitä nähtiin koronapandemian alussa. Ja keskuspankki on kuitenkin valmiina toimimaan.

Italia on suurin pulma

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich ei uskonut, että EKP:n toimet vielä tässä vaiheessa riittävät rauhoittamaan markkinoita tai estämään Italian korkojen nousua jatkossa. EKP:ltä oli odotettu reaktiota jo viime viikolla, ja kun mitään ei kuulunut, näkyi reaktio koroissa.

– Ensisijainen työkalu tässä ovat nuo pandemia-ajan osto-ohjelman velkakirjojen uudelleensijoitukset. Jos niitä tehdään riittävän aggressiivisesti, voidaan saadakin markkinaliikettä. Veikkaan, ettei EKP:ssä olla valmiita riittävän vahvasti kohdentamaan. Tarvitaan uusi työkalu, josta kuulemme varmaan enemmän heinäkuun kokouksessa, hän sanoi STT:lle.

Von Gerich arvioi, että välineen tärkein komponentti tulevat olemaan velkakirjaostot, joita voidaan kohdentaa tarpeen mukaan.

– Eli käytännössä tarkoittaa, että voidaan ostaa esimerkiksi pelkkää Italiaa.

Italian lisäksi myös Kreikka on ollut puristuksissa nousevien korkojen takia, mutta Italia on suuremman taloutensa takia selvästi merkittävämpi pulma. Esimerkiksi Espanja on sitä vastoin pärjännyt huomattavasti paremmin.

Sijoittajat eivät ole vakuuttuneita

Uutistoimisto Bloombergin mukaan sijoittajat eivät ole vakuuttuneita siitä, että EKP kykenisi samaan aikaan nostamaan ohjauskorkojaan ja pitämään pinnalla euroalueen haavoittuvimmat taloudet.

Ohjauskorkojen noston tarkoituksena on suitsia kiihtynyttä inflaatiota. Samalla korkojen nosto hidastaa talouskasvua, mikä saattaa johtaa heikoimmin kasvavat taloudet vaikeuksiin.

EKP on päättänyt myös lopettaa tämän kuukauden päättyessä massiivisen omaisuuserien osto-ohjelmansa (APP). EKP on näin tukenut tähän saakka euroalueen talouksia ostamalla valtioiden velkapapereita.

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin? Isoja ja pieniä päätöksiä, joilla on väliä

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka