Maakaasusta tuli kapula vihreän siirtymän rattaisiin – ydinvoiman ja maakaasun suosiminen sai uutta vastatuulta purjeisiinsa

EU-parlamentin talous- ja ympäristövaliokunnat eivät halua luokitella ydinvoimaa ja maakaasua vihreiksi sijoituskohteiksi. Valiokunnat hyväksyivät tiistaina päätöslauselman, jossa vastustetaan komission esittämää asetusta.

Kiistakapulaksi asiassa on noussut erityisesti se, voiko maakaasun nähdä siirtymävaiheen aikana tietyin ehdoin vihreänä energiamuotona. Kyse on taksonomiaksi kutsutusta luokittelujärjestelmästä, jolla määritellään ympäristön kannalta kestävät rahoituskohteet.

Valiokuntien päätös ei vielä kaada esitystä, ja asia etenee seuraavaksi parlamentin täysistunnon käsittelyyn. Tiistain lopputulos on kuitenkin yksi ilmapuntari, joka kertoo vaikeuksista, joita esitys on kohtaamassa.

Suomalaisista parlamentaarikoista esimerkiksi vasemmistoryhmään kuuluva Silvia Modig otti Twitterissä maanantaina kantaa siihen, että maakaasu ei kuulu EU:n vihreiden sijoituskohteiden listalle. Hänen mukaansa se voisi merkittävästi hidastaa vihreää siirtymää.

– Jos komission esitys menee läpi, se asettaa maakaasun kilpailemaan samoista investoinneista uusiutuvan energian kanssa, hän kirjoitti.

Iso merkitys Saksalle

Komissio on esittänyt, että yksityiset sijoitukset kaasu- ja ydinvoima-alalle olisivat siirtymävaiheessa EU:n ilmasto- ja ympäristötavoitteiden mukaisia. EU:n tavoitteena on vähentää päästöjä niin, että alueen talous olisi ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Taksonomia on yksi monista työkaluista, jolla siihen pyritään.

Maakaasulla on iso merkitys osassa keskeisistä EU-maista, kuten Saksassa. Kaasua ei ole saatu myöskään Venäjä-pakotteiden piiriin, vaikka sota on antanut uuden syyn irtautua Venäjän fossiilisesta energiasta yhä nopeammin.

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin? Isoja ja pieniä päätöksiä, joilla on väliä

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka