Keskustalaisilla on ollut ongelmia äänestämisessä, puheenjohtajavaali näyttää venyvän

Keskustan puheenjohtajavaalin tuloksen saaminen näyttää kestävän aiemmin arvioitua kauemmin. Ongelmat liittyvät siihen, että kaikki äänestämiseen oikeutetut eivät ole onnistuneet käyttämään siihen tarkoitettua sovellusta.

Puolueen puheenjohtajaehdokkaat Annika Saarikko ja Paavo Väyrynen pitivät lyhyet puheet, minkä jälkeen äänestämiseen oikeutetut pyrkivät saamaan äänensä annetuksi.

Osa ihmisistä on kuitenkin joutunut jonottamaan, jotta saisivat äänensä annettua. Tämän takia äänestäminen ja tuloksen saaminen venyvät.

Paavo Väyrynen haastaa Annika Saarikkoa

Keskustan puheenjohtajaa Annika Saarikkoa haastavan Paavo Väyrysen mukaan keskusta on kokenut samanlaisen kohtalon kuin 50 vuotta sitten. Äänestäjien luottamus keskustaan on romahtanut.

Väyrynen on puolueen entinen puheenjohtaja ja entinen kunniapuheenjohtaja, jonka edellinen vuosikymmen puolueen kanssa on ollut riitaisa. Molemmat puheenjohtajaehdokkaat pitivät lyhyet puheet ennen kuin Lappeenrannan puoluekokouksessa ryhdyttiin äänestämään puheenjohtajasta.

Väyrynen vetosi siihen, että hän on aiemminkin palauttanut keskustalaisten kannatuksen alhosta. Aikoinaan se onnistui hänen mukaansa tuomalla alkiolainen politiikka puolueen ytimeen.

Väyrysen mukaan luottamus on taas menetetty. Hänen mukaansa syy on siinä, että vuoden 2010 Lahden kokouksessa liberaalit valtasivat puolueen avainpaikat.

– Puolue on ryhtynyt toteuttamaan politiikkaa, jonka arvopohja on ollut vieras suurelle osalle puolueen perinteistä kannattajakuntaa, Väyrynen sanoi.

Väyrysen mukaan luottamus alkoi palautua sillä, että luvattiin palata perinteisempään suuntaan, mutta luottamus on pudonnut tämän jälkeen taas yhä pahemmin.

Väyrynen povasi, että edessä näyttää olevan jopa 10 eduskuntapaikan menetys ensi kevään vaaleissa.

– Näissä oloissa puolueen ja Suomen pelastamiseksi tarvitaan radikaaleja ratkaisuja. Oli virhe lähteä nykyiseen hallitukseen, mutta ei siitä voida nyt enää lähteä.

Väyrysen mukaan luottamuksen voisi palauttaa eriyttämällä puolueen ja hallituspolitiikan johtaminen toisistaan. Saarikko voisi Väyrysen mukaan jatkaa hallituspolitiikan johtamista.

– Keskustan johtoon nousisi uusi tuore kasvo, minä, Väyrynen sanoi.

Saarikko pyysi luottamusta

Istuva puheenjohtaja Annika Saarikko ei lähtenyt omassa puheessaan hakemaan linjaa pitkästä historiasta.

– Ryhtyessäni puheenjohtamaan keskustaa en tiennyt, millaiset ajat olisivat edessä Suomelle ja keskustalle.

Puheenjohtaja Annika Saarikolla on yhä varsin vahva tuki taustallaan, vaikka Ylen kesäkuun alussa julkaistussa mittauksessa puolueella oli noin 12 prosentin kannatus. Hän kuitenkin vetosi puoluekokousväkeen alue- ja kuntavaaleilla.

– Me ylitimme ennakko-odotukset sekä aluevaaleissa että kuntavaaleissakin, Saarikko sanoi.

Saarikko vertasi puheessaan keskustaa saunaan.

– Sinä kelpaat juuri sellaisena kuin olet, hän sanoi.

Puheensa lopuksi Saarikko kertoi luottavansa keskustaan ja pyysi puoluekokousväkeä luottamaan häneen.

Saarikkoa pidetään varmana

Väyrynen on puolueen entinen puheenjohtaja ja entinen kunniapuheenjohtaja, joka kuitenkin riitautui viime vuosikymmenellä puolueensa kanssa ja päätyi perustamaan vuonna 2016 oman kansalaispuolueensa.

Myös yhteiselo kansalaispuolueessa osoittautui riitaiseksi, joten Väyrynen irtosi siitäkin ja perusti Seitsemän tähden liikkeen.

Väyrynen puhui perjantaina puoluekokouksessa sen puolesta, että hakeutumisesta Natoon pitäisi pakittaa. Vaikka keskustassa on perinteisesti ollut nihkeää suhtautumista Nato-jäsenyyteen, mitään rajusti puoluetta repivää riitaa siitä ei ole Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen puolueen sisällä syntynyt.

Käytännössä Saarikon valintaa on pidetty läpihuutojuttuna. Varapuheenjohtajistosta useat keskustalaiset ovat taustaksi veikanneet sitä, voisiko ähtäriläinen kolmannen kauden kansanedustaja Mikko Savola korvata varapuheenjohtajistossa rovaniemeläisen kolmannen kauden kansanedustajan Markus Lohen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka