OECD varoittaa maailmantalouden hyytymisestä Ukrainan sodan vuoksi – Suomen talouskasvun järjestö arvioi jäävän tänä vuonna 1,1 prosenttiin

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD varoittaa, että maailmantalous joutuu maksamaan raskaan hinnan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Järjestö pudottaa maailmantalouden tämän vuoden kasvuennusteensa kolmeen prosenttiin edellisen, joulukuun ennusteen 4,5 prosentista.

– Tämän sodan hinta on korkea, sanoo OECD:n pääekonomisti Laurence Boone.

Suomen talouskasvun järjestö arvioi jäävän tänä vuonna 1,1 prosenttiin. Ennuste on hieman apeampi kuin suomalaisten ennustelaitosten, joista monet ovat kuitenkin varoittaneet vielä hitaammasta kehityksestä.

OECD odottaa, että Suomen talouskasvu hyytyy ensi vuonna edelleen 0,6 prosenttiin.

Euroalueen tämän vuoden kasvuennusteen OECD leikkaa 2,6 prosenttiin 4,3 prosentista, Yhdysvaltain 2,5 prosenttiin 3,7 prosentista ja Kiinan 4,4 prosenttiin 5,1 prosentista.

Järjestö kaksinkertaisti myös arvionsa inflaatiosta. Järjestö arvioi nyt, että kuluttajahinnat nousevat tänä vuonna sen jäsenmaissa 8,5 prosenttia. Inflaatio on nopeinta sitten vuoden 1988.

Suomessa kuluttajahinnat nousevat ennusteen mukaan tänä vuonna 6,2 prosenttia ja ensi vuonna 4,6 prosenttia.

Venäjän hyökkäys lykkäsi ennusteen julkaisemista

OECD:n mukaan koronakriisistä toipuva maailmantalous oli hyvässä iskussa ennen Ukrainan sotaa. Sota ja koronasulut Kiinan satamissa ovat kuitenkin muuttaneet näkymiä perusteellisesti.

Järjestön piti alun perin julkaista ennusteensa maaliskuussa, mutta Venäjän hyökkäyksen aiheuttama epävarmuus lykkäsi julkaisua.

Muista kansainvälisistä talousennustajista Maailmanpankki alensi tiistaina oman arvionsa maailmantalouden kasvusta 2,9 prosenttiin aiemmasta 4,1 prosentista. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF pudotti ennusteensa 3,6 prosenttiin huhtikuussa.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka