Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Sairaalat joutuvat sulkemaan kesällä aiempaa enemmän osastoja, YK:n mukaan yli sata miljoonaa on paennut kodeistaan sotien ja vainojen vuoksi

Sairaanhoitopiirien on pakko hoitaa päivystys ja kiireellinen erikoissairaanhoito. Sen sijaan kiireettömiä hoitoja ja tutkimuksia joudutaan siirtämään aiempaa enemmän syksyyn.

Pääsyynä tähän on sairaanhoitopiirien mukaan se, että hoitohenkilökuntaa on saatu palkattua sijaisiksi huomattavasti aiempia kesiä vähemmän. Tilanne huolestuttaa sekä sairaanhoitopiirejä että sosiaali- ja terveysministeriötä. Esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä puuttuu kolmasosa kesän hoitajatarpeesta.

YK: Yli sata miljoonaa paennut kodeistaan sotien ja vainojen vuoksi

Sotia, vainoa ja ihmisoikeusrikoksia paenneiden ihmisten määrä on ensimmäistä kertaa ylittänyt sadan miljoonan rajapyykin, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Kotinsa jättäneiden määrä vastaa runsasta prosenttia koko maailman väestöstä tai maailman 14. väkirikkaimman valtion väkilukua.

Siinä ovat mukana pakolaiset, turvapaikanhakijat sekä maiden sisäiset pakolaiset.

Oman osansa pakolaisvirtaan ovat tuoneet Ukrainan sotaa pakenevat ihmiset. Ukrainasta on paennut noin kuusi miljoonaa ihmistä ja maan sisäisiä pakolaisia on noin kahdeksan miljoonaa.

Ukkosmyrskyt riepotelleet Kanadaa – useita ihmisiä on kuollut ja sadattuhannet ovat ilman sähköä

Kanadassa useita ihmisiä on kuollut ja sadattuhannet ovat edelleen ilman sähköä rajujen ukkosmyrskyjen ripoteltua Quebecin ja Ontarion provinsseja lauantaina, kertovat uutiskanavat CBC ja CNN.

Kanadalaisen CBC:n mukaan myrskyissä olisi kuollut ainakin kahdeksan ihmistä. Yhdysvaltalainen CNN puolestaan kertoo viiden ihmisen kuolleen.

Quebecin alueella toimivan vesivoimayhtiön mukaan myrsky katkoi pahimmillaan sähköt arviolta jopa 550 000 asiakkaalta ja vielä sunnuntainakin noin 300 000 kerrottiin olevan ilman sähköä.

Ontariossa puolestaan kerrotaan ainakin 350 000 olleen lauantaina ilman sähköjä. Sunnuntainakin sähköttä oli CNN:n mukaan vielä noin 200 000 asiakasta.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu pääsee viimein vierailulle Kiinan uiguurialueille

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet aloittaa tänään vierailunsa Kiinassa. Osana vierailua hänen on määrä päästä vierailemaan myös sorretun uiguuriväestön asuttamalla alueella.

YK:n lehdistötiedotteen mukaan Bacheletin on tarkoitus tavata useita Kiinan hallinnon edustajia ja pitää puhe Guangzhoun yliopistossa. Lisäksi hän vierailee uiguurialueilla sijaitsevissa Kashgarin ja Ürümqin kaupungeissa.

Kyseessä on YK:n ihmisoikeusvaltuutetun ensimmäinen vierailu Kiinassa lähes 20 vuoteen. Viimeksi YK:n ihmisoikeusvaltuutettu vieraili maassa vuonna 2005.

Kiina on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan sulkenut jopa miljoona uiguuri- ja muita muslimivähemmistöjen edustajia leireille.

Australian 31. pääministeri Anthony Albanese on vannonut virkavalansa

Australian uusi pääministeri Anthony Albanese on vannonut virkavalansa, kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja Australian yleisradioyhtiö ABC. Keskustavasemmistolainen Albanese on järjestyksessään maan 31. pääministeri.

Hän vannoi virkavalansa vain muutamia tunteja ennen kuin hänen on ollut määrä lentää Japaniin. Tokiossa Albanese osallistuu kansainväliseen huippukokoukseen Yhdysvaltain, Japanin ja Intian johtajien kanssa.

Albanese, 59, vakuutti eilen, että hän tulee parantamaan maan ulkomaista mainetta samalla kun Australiasta tulee uusiutuvan energian käytön edelläkävijä. (Lähde: AFP)

Afrikan unionin puheenjohtaja aikeissa vierailla Venäjällä ja Ukrainassa

Senegalin presidentti ja Afrikan unionin puheenjohtaja Macky Sall kertoo vierailevansa pian sekä Venäjällä että Ukrainassa unionin edustajana.

Sallin matkan oli tarkoitus tapahtua jo viime viikolla, mutta aikatauluongelmat estivät matkan. Sallin mukaan uusia päivämääriä on ehdotettu, ja hän sanoo lähtevänsä Moskovaan ja Kiovaan, kunhan aikatauluista saadaan sovittua.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut kova kolaus Afrikan maiden taloudelle sodan aiheuttamien polttoainepulan ja viljanhintojen nousun vuoksi.

Sota on herättänyt erilaisia reaktioita Afrikassa. Kaikki maat eivät esimerkiksi äänestäneet YK:n päätöslauselmien puolesta, jotka vaativat Venäjää lopettamaan sodan. (Lähde: AFP)

Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun välierät alkavat tänään – mukana yksi suomalainen

Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun välierät alkavat tänään Helsingissä. Välieriin selvisi viikonlopun alkueristä yhteensä 18 viulistia. Joukossa on myös yksi suomalainen viulisti Kasmir Uusitupa, joka esiintyy välierissä jo tänään.

Viulukilpailun välierät jatkuvat keskiviikkoon, jolloin finalistit julkistetaan. Finaali ja palkintojenjako pidetään viikonloppuna.

Jean Sibelius -viulukilpailu on yksi maailman arvostetuimpia klassisen musiikin kilpailuja. Kilpailussa esiintyy vuonna 1990 tai sen jälkeen syntyneitä viulisteja.

Yhdysvaltalaisgolffari Justin Thomas on voittanut PGA-mestaruuden Tulsassa

Yhdysvaltalaisgolffari Justin Thomas otti uransa toisen arvokisavoiton voitettuaan PGA-mestaruuskilpailun Oklahoman Tulsassa.

Thomas voitti paikallista aikaa sunnuntaina maanmiehensä Will Zalatorisin, joka nimettiin viime vuonna PGA Tourin tulokkaaksi.

Kumpikin miehistä kirjautti turnauksesta viimeisen kierroksen jälkeen yhteistuloksen viisi alle parin. Voitto ratkesi lopulta yhdysvaltalaisten välisessä playoffissa.

Thomas voitti Zalatorisin lopulta yhdellä ainoalla lyönnillä. Thomasin voittoon siivittänyt tulos oli kaksi alle parin, kun Zalatoris jäi vuorostaan yhden lyönnin alle parin.

Edellisen arvokisavoittonsa Thomas nappasi vuonna 2017. (Lähde: AFP)

New York Rangers nappasi voiton Carolina Hurricanesista

New York Rangers on ottanut jääkiekon NHL:n toisen pudotuspelikierroksen ottelussa avausvoittonsa Carolina Hurricanesista. Ottelu päättyi Rangersille maalein 3–1, ja seura kavensi ottelusarjan voitot 1–3:een.

New York siirtyi 1–0-johtoon jo avauserässä Mika Zibanejadin osumasta. Chris Kreider venytti johtoa toisen erän alussa 2–0:aan, mutta Carolinan Nino Niederreiter onnistui vielä kaventamaan erän aikana. Kotivoiton Rangersille varmisti Tyler Motte päätöserän osumallaan tyhjään maaliin.

Hurricanesin maalia vahtinut Antti Raanta pysäytti kiekon 30 kertaa, kun Rangersin maalilla Igor Shesterkinille torjuntoja kertyi 43.