Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelä-Korea ja Yhdysvallat lisäävät yhteisiä sotaharjoituksia

Etelä-Korea ja Yhdysvallat lisäävät yhteisten sotaharjoitusten määrää vastauksena Pohjois-Korean aiheuttamaan uhkaan, kertovat Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden yhteisessä tiedotteessaan.

Biden on vieraillut lauantaina Etelä-Koreassa osana presidenttikautensa ensimmäistä Aasian-matkaa. Valtionjohtajat keskustelivat myös Yhdysvaltain mahdollisuudesta toimittaa Etelä-Korealle esimerkiksi hävittäjiä ja ohjuksia, kun maa niitä tarvitsee.

Matkan tarkoituksena oli myös Bidenin tutustuminen Etelä-Korean uuteen presidenttiin Yooniin.

Sotilasyhteistyön lisääntymisen voidaan katsoa hermostuttavan Pohjois-Koreaa, jolle niin sen etelänaapuri kuin Yhdysvallat edustavat uhkaa.

Koronapandemia riivaa Pohjois-Koreaa

Biden kertoi lisäksi, että Yhdysvallat olisi tarjonnut koronarokotteita koronapandemian kanssa kamppailevalle Pohjois-Korealle. Bidenin mukaan ehdotukseen ei kuitenkaan vastattu Pohjois-Korean suunnasta mitään.

Pohjois-Korea on kertonut 2,5 miljoonan ihmisen sairastuneen maassa "kuumeeseen", joksi maan hallinto koronavirusta kutsuu.

Etelä-Koreasta Biden jatkaa matkaansa sunnuntaina Japaniin. Tiistaina hänen on määrä tavata Quadin eli Australian, Intian, Japanin ja Yhdysvaltain edustaman ryhmän jäsenet.