Suomi pääsi jälleen rockilla Euroviisujen finaaliin, kun The Rasmus nappasi kappaleellaan Jezebel finaalipaikan torstain semifinaalista. Live-esityksessä bändi esiintyi vahvalla rock-energialla isojen mustien ilmapallojen keskellä.
The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen ja basisti Eero Heinonen kertoivat finalistien mediatilaisuudessa, että he ovat ylpeitä edustaessaan Suomea.
– Luojan kiitos finaalissa on rock-bändi, Ylönen huudahti lehdistölle.
Vedonlyöjät olivat uskoneet ennakkoon, että Suomi on yksi finaaliin pääsevistä maista. The Rasmus kertoi semifinaalin jälkeen STT:lle, että se jännitti viimeiseen asti, kun semifinaalin tuloksia alettiin julkistaa.
Ylönen kertoi STT:lle, että "finaaliin oli pakko päästä".
– Ensin oli se, että UMK (Uuden musiikin kilpailu) on pakko voittaa ja sitten finaaliin on pakko päästä. Siinä oli paljon hävittävää omassa mielessä. Että tulee sanomista, jos me ei päästä finaaliin. Silloin tulee Suomelta noottia ja vitsaa, Ylönen sanoi.
Viisuissa päivät ovat pitkiä, kun livelähetysten lisäksi edustajilla on paljon harjoituksia ja median tapaamisia. The Rasmus kertoo, että kova työ, stressi ja väsymys ovat vaikuttaneet mieleen ja lisänneet jännitystä. Finaalissa bändi tavoittelee rentoutta lavalla.
– Musta se kuulosti rokkibändiltä, ja se kuulosti just siltä, kun Rasmuksen pitää kuulostaa. Jos sen finaalin saa tolla rentoudella vedettyä, Heinonen arvioi STT:lle semifinaalin esitystä.
Suomen viisumenestys on tullut rockilla
The Rasmus esiintyi semifinaalin avauspaikalla, joka on Euroviisuissa perinteisesti haastava paikka jatkoon pääsemisen kannalta. Semifinaalin jälkeen arvottiin kummalla puoliskolla viisufinaalia maat esiintyvät, ja The Rasmus sai paikan ensimmäiseltä puoliskolta.
Olisiko avauspaikka The Rasmukselle siis hyvä paikka myös finaalissa?
– Ehkä se toimii meillä, otetaan se vastaan jos saadaan, bändi nauroi.
Perjantain vastaisena yönä selvisi, että The Rasmus on viisufinaalin neljäs esiintyjä.
Suomi on menestynyt viisuissa parhaiten rock-musiikilla: Lordi toi maamme ensimmäisen viisuvoiton vuonna 2006, Softengine sai vuonna 2014 parhaan sijoituksen Lordin jälkeen sijalla 11, ja viime vuonna Blind Channel ohitti Softenginen kuudennella sijallaan.
Onko rock resepti menestykseen tänäkin vuonna?
– Kyllähän se meille käy. Mutta totta kai Suomessa tehdään todella paljon hienoa musiikkia, ja niistä kaikista on oltava ylpeä, Heinonen sanoi.
Ylönen odottaa näkevänsä monenlaista musiikkia Suomen euroviisukarsinnoissa eli UMK:ssa.
– Me rakastetaan rockia, mutta mä tosi mielellään näkisin täällä jotain ihan uutta Suomesta, vaikka ensi vuonna. Ois siistiä, että isot, tunnetut artistit, että niillä ois pokkaa lähettää biisi (UMK:hon) ja kokeilla. UMK:hon ei halua lähteä joku iso stara häviämään, paitsi The Rasmus. Jos on munaa, niin sit voi kokeilla, Ylönen sanoi.
Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti jatkossa, yllättäjänä Romania
Finaalipaikan nappasivat Suomen lisäksi Belgia, Tshekki, Azerbaidzhan, Puola, Viro, Australia, Ruotsi, Romania ja Serbia. Jatkoon päässeet maat julkistettiin satunnaisessa järjestyksessä puolenyön jälkeen Suomen aikaa.
Tulokset määräytyivät yleisöäänten ja kansallisten ammattilaisraatien pisteiden perusteella. Kaikkiaan toisessa semifinaalissa kilpaili 18 maata.
Ruotsi pääsi odotetusti jatkoon, sillä maa on tänä vuonna jälleen yksi Euroviisujen suurista ennakkosuosikeista. Cornelia Jakobsin Hold Me Closer -voimaballadin on ennustettu päätyvän ainakin viiden parhaan joukkoon. Myös Viro, Puola ja Australia olivat vedonlyöjien veikkauksissa ja viisuyleisön suosikkeja.
Toisen semifinaalin yllättäjä oli Romania, jonka läpimenoon ei etukäteen uskottu. Romanian edustajan WRS:n espanjalaishenkinen Llámame jatkaa kuitenkin finaaliin.
Perinteisesti viisuissa menestyneet maat Malta ja Kypros jäivät puolestaan ilman finaalipaikkaa.
Viisufinaalissa nähdään ensimmäisestä ja toisesta semifinaalista jatkoon päässeet 20 maata. Niiden lisäksi finaalissa on suoraan mukana viisi suurinta rahoittajamaata: kisaisäntä Italia, Espanja, Saksa, Ranska ja Britannia.
Tiistain semifinaalista jatkoivat viisufinaaliin muun muassa voittajasuosikki Ukraina sekä muut ennakkosuosikit Norja ja Kreikka.
Ensimmäisestä semifinaalista finaaliin päässeet maat:
– Sveitsi: Marius Bear – Boys Do Cry
– Armenia: Rosa Linn – Snap
– Islanti: Systur – Med Haekkandi Sol
– Liettua: Monika Liu – Sentimentai
– Portugali: MARO – Saudade, Saudade
– Norja: Subwoolfer – Give That Wolf A Banana
– Kreikka: Amanda Georgiadi Tenfjord – Die Together
– Ukraina: Kalush Orchestra – Stefania
– Moldova: Zdob si Zdub & Advahov Brothers – Trenuletul
– Alankomaat: S10 – De Diepte
Toisesta semifinaalista finaaliin päässeet maat:
– Belgia: Jérémie Makiese – Miss You
– Tshekki: We Are Domi – Lights Off
– Azerbaidzhan: Nadir Rustamli – Fade To Black
– Puola: Ochman – River
– Suomi: The Rasmus – Jezebel
– Viro: Stefan – Hope
– Australia: Sheldon Riley – Not The Same
– Ruotsi: Cornelia Jakobs – Hold Me Closer
– Romania: WRS – Llámame
– Serbia: Konstrakta – In Corpore Sano
Lisäksi finaalissa on suoraan mukana viisi suurinta rahoittajamaata:
– Britannia: Sam Ryder – SPACE MAN
– Espanja: Chanel – SloMo
– Italia: Mahmood & BLANCO – Brividi
– Ranska: Alvan & Ahez – Fulenn
– Saksa: Malik Harris – Rockstars