Emmanuel Macron tukee Suomen Nato-jäsenyyttä – venäläinen tv-kanava uutisoi Naton uhkaavan Venäjää

Suomen valtiojohto kertoi torstaina kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Seurasimme päivän tapahtumia hetki hetkeltä.

Päätapahtumat

19.05 Nato pyrkii uhkaamaan Venäjää Suomen kautta, uskoo Venäjän katsotuin televisiokanava "Ykkönen". Venäjän TV1 uutisoi asiasta verkkosivuillaan.

18.49 Yhdysvaltain senaatista vahvaa tukea Suomen Nato-jäsenyydelle.

15.34 Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) sanoo, ettei eduskunnan aikatauluun vaikuta, vaikka Ruotsi jättäisikin Nato-hakemuksensa jo maanantaina.

14.18 Venäjän ulkoministeriön mukaan Venäjä on pakotettu ryhtymään "sotilaallis-teknisiin" vastatoimiin mikäli Suomi pyrkii Naton jäseneksi.

10.00 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin ilmoittivat yhteisellä tiedotteella kannattavansa Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon viipymättä.

22.16 Varusmiesliitto on ilmoittanut tukevansa Suomen valtion johdon torstaina antamaa Nato-kannanottoa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoittivat kannattavansa Suomen jäsenyyttä puolustusliitossa.

Varusmiesliiton puheenjohtaja Joel Elmaci arvioi liiton tiedotteessa, että Naton jäsenyys vahvistaisi Suomen ja sen kansalaisten turvallisuutta.

22.03 Suomen on Natoon liittyessään päätettävä, millaisen kannan se muodostaa joihinkin puolustusliittoa koskeviin kysymyksiin. Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Matti Pesu luettelee Ylen haastattelussa tällaisiksi asioiksi muun muassa Naton ydinasepelotteen ja "Välimeren alueen huolet".

Pesu huomauttaa myös, että Suomi on liittymässä Natoon tilanteessa, jossa puolustusliitto viimeistelee tulevien vuosien toimintaa ohjaavaa strategista konseptiaan. Suomella ei ole tässä tilanteessa konseptiin enää vaikuttamismahdollisuuksia.

Pesu ei kuitenkaan usko, että Nato-jäsenyys kaventaisi merkittävästi Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa. Nato-mailla on jo valmiiksi keskenään erilaisia ulkopoliittisia linjauksia.

21.23 Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kertoo MTV Uutisten haastattelussa, ettei sillä ole merkitystä, jättääkö Ruotsi Nato-hakemuksensa hieman ennen Suomea. Aaltolan mukaan maat jättävät hakemuksensa joka tapauksessa käytännössä yhtä aikaa.

Aaltola luonnehtii, että Suomen ja Ruotsin Nato-rooli tullaan "rakentamaan harmaasta graniitista". Hänen mukaansa keskeistä on saada puolustussuunnittelu Pohjolassa ja Itämeren alueella "hyvälle tolalle".

21.10 Kun Suomesta ja Ruotsista tulee Naton jäseniä ja niihin sijoitetaan Naton divisioonia, niistä tulee mahdollisia kohteita Venäjän armeijalle, väittää Venäjän YK-varaedustaja Dmitri Poljanski. Asiasta uutisoi venäläinen valtio-omisteinen uutistoimisto Ria Novosti ja Suomessa Yle.

19.36 Ranskan presidentti Emmanuel Macron kertoo tukevansa täysin Suomen Nato-jäsenyyttä. Macron on kertonut tuestaan presidentti Sauli Niinistölle.

Élysée-palatsin tiedotteessa julkaistusta tiedosta uutisoi Reuters.

19.05 Nato pyrkii uhkaamaan Venäjää Suomen kautta, uskoo Venäjän katsotuin televisiokanava "Ykkönen". Venäjän TV1 uutisoi asiasta verkkosivuillaan.

– Olemme toistuvasti varoittaneet, että Nato yrittää vain luoda uuden sivustan Venäjälle kohdistuvalle sotilaalliselle uhalle. Katsokaa karttaa: Venäjän ja Suomen maarajan pituus on noin 1 300 kilometriä.

Venäläiskanavan uutissivuston mukaan Naton jäsenmaat ovat vaikuttaneet aggressiivisesti Suomen Nato-kantaan vakuuttamalla, ettei Suomella ole vaihtoehtoja.

Venäläinen ykköskanava: Nato yrittää uhata Venäjää Suomen avulla

18.51 Suomen Nato-prosessia on käsitelty pitkin päivää useissa kansainvälisissä tiedotusväleissä.

Esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC on julkaissut aiheesta nettisivuillaan useita juttuja. Niissä käsitellään muun muassa Venäjän negatiivisia reaktioita Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen sekä suomalaisten nopeaa Nato-kantojen muutosta.

Venäjän reaktioita ovat käsitelleet myös muun muassa yhdysvaltalainen New York Times ja ranskalainen Le Monde.

18.49 Niin Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainvaliokunnan demokraattipuheenjohtaja Bob Menendez kuin korkea-arvoisin republikaani Jim Risch ilmaisevat tukensa sille, että Suomi hyväksytään Naton jäseneksi.

Senaatin täytyy hyväksyä Naton uudet jäsenmaat. Menendezin mukaan Yhdysvallat työskentelee jo sen eteen, että Suomen ja Ruotsin siirtyminen Natoon olisi sujuva.

Risch totesi Suomen ilmoituksen olevan valtava askel transatlanttisen turvallisuuden tulevaisuudelle. Risch kertoo olevansa sitoutunut tukemaan Suomea sen päätöksessä. 

17.49 Ruotsalaismedioissa ylistetään Suomen valtionjohdon Nato-ratkaisua. Esimerkiksi Dagens Nyheter on otsikoinut pääkirjoituksensa "Tack för ert mod och er kyla, Finland" eli "Kiitos rohkeudesta ja viileydestä, Suomi".

Expressenin pääkirjoitus on puolestaan julkaistu otsikolla "Tack för Natohjälpen – storebror Finland!" eli "Kiitos Nato-avusta – isoveli Suomi!" Pääkirjoitus julkaistiin poikkeuksellisesti myös suomeksi.

Expressenin kirjoituksessa todetaan myös, että ilman Suomea Ruotsi ei olisi koskaan liittynyt Natoon.

17.45 – Totta kai vahvistamme tämän (Venäjän ja Suomen välisen) rajan osan suojelua, suuntaamme asevoimamme todella uudelleen Suomeen, sanoo venäläissenaattori Sergei Tsekov Lentan haastattelussa.

Senaattorin mielestä Suomen hakeutuminen Natoon on väärä päätös. Hänestä mikään tai kukaan ei ole uhkaillut Suomea.

Venäläissenaattori: "Vahvistamme rajaa ja suuntaamme asevoimia Suomeen"

17.34 Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk) kommentoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että Suomen Nato-jäsenyyden hakemisen käsittely on valmis aikaisintaan maanantaina. Vanhanen kuitenkin uskoo käsittelyssä kestävän kauemmin, koska moni kansanedustaja haluaa kommentoida asiaa. Vanhanen kertoo odottavansa, että asiassa päästään äänestämään tiistaina.

Vanhanen kertoo IS:n haastattelussa myös pitävänsä Nato-jäsenyyden hakemista merkittävämpänä asiana kuin Suomen EU-jäsenyyttä tai YYA-sopimusta.

17.13 Saksan liittokansleri Olaf Scholz kertoo Saksan liittovaltion antavan täyden tukensa Suomen Nato-jäsenyydelle. Scholz kirjoittaa Twitterissä ilmaisseensa tukensa presidentti Sauli Niinistölle puhelimitse.

16.48 Nato-jäsenyyden vastustajat järjestävät Helsingin Senaatintorilla sunnuntaina 15. toukokuuta mielenosoituksen.

– Mielestämme Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama pelko ja oikeutettu tuohtumus eivät ole riittäviä syitä hakeutua jäseneksi sen kanssa kilpailevaan sotilasliittoon, jonka strategia perustuu viime kädessä ydinasepelotteeseen, kerrotaan Rauhanpuolustajat-kansalaisjärjestön verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Tapahtumaa ovat järjestämässä Rauhanpuolustajien lisäksi Aseistakieltäytyjäliitto, Naiset Rauhan Puolesta, PAND - Taiteilijat rauhan puolesta ja vasemmistonuoret.

16.34 Nato-jäsenyyshakemuksen jättäminen saa SDP:n eduskuntaryhmässä erittäin laajan tuen, arvioi ryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman toimittajille eduskunnassa. Lopulliset päätökset kannastaan SDP:n eduskuntaryhmä tekee lauantaina yhdessä muiden puolue-elinten kanssa. Lindtman sanoi esittävänsä ryhmälle puoluehallituksen esityksen hyväksymistä, kun ryhmä esityksen saa.

Lindtman sanoi myös tukevansa itse vahvasti Suomen Nato-jäsenyyttä.

16.30 Iltalehden tietojen mukaan keskeisiä poliitikkoja on varoitettu, että Venäjä katkaisee kaasutoimitukset Suomeen huomenna perjantaina.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kommentoi väitteitä Helsingin Sanomille ja toteaa, ettei voi vahvistaa uutista "ihan tässä muodossa".

Sen sijaan perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi Iltalehden haastattelussa eduskunnassa, että puolueiden puheenjohtajia ja eduskuntaryhmiä on informoitu kaasutoimitusten mahdollisesta katkaisusta.

16.23 Ruotsin vasemmistopuolue vastustaa yhä maansa Nato-jäsenyyttä ja vaatii asiassa kansanäänestystä. Asiasta kertoo Dagens Nyheter ja Suomessa Helsingin Sanomat.

Dagens Nyheterille antamassaan haastattelussa puolueen puheenjohtaja Nooshi Dadgostar kertoo, että Ruotsin Nato-jäsenyys voisi kärjistää Itämeren turvallisuustilannetta.

16.03 Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.) katsoo, että Nato-jäsenyys toisi sotilaallisen turvan lisäksi myös siviilivalmiuteen, tiedusteluun sekä kyber- ja hybridivaikuttamisen torjuntaan liittyvää turvallisuusyhteistyötä, jotka ovat "merkittäviä turvallisuuspolitiikan osa-alueita".

Mikkonen kertoo asiasta blogissaan.

15.34 Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) sanoo, ettei eduskunnan aikatauluun vaikuta, vaikka Ruotsi jättäisikin Nato-hakemuksensa jo maanantaina. Hänen mielestään se ei ole asian suuruusluokkaan nähden tärkeä asia.

– Ei sillä ole mitään merkitystä, ei historiallista eikä muutoinkaan. Kaikki tietävät maanantaiaamuun mennessä myös Suomen poliittisen tahdon. Siihen mennessä ovat presidentti ja valtioneuvosto myös instituutiona tehneet päätökset, Vanhanen sanoi eduskunnassa toimittajille.

Vanhanen ei tiedä Ruotsin aikeista, joten hän sanoo, ettei myöskään tiedä, pitääkö ruotsalaislehti Expressenin tieto paikkansa.

Expressen kertoi torstaina lähteisiinsä nojaten, että Ruotsi aikoo hakea maanantaina sotilasliitto Naton jäsenyyttä.

Suomessa eduskunta aloittaa käsittelyn maanantaina kello 10. Vanhasen mukaan on edelleen mahdollista, että päätöskin tulee jo maanantaina. Silloin puheenvuoroja ehtisi olla noin 60–70.

Vanhanen: Ruotsin Nato-aikataulu ei vaikuta Suomen eduskuntaan – "Edustajille ei saa syntyä sellaista tunnetta, että heidän puheoikeuttaan jotenkin rajoitettaisiin"

15.17 Kansanedustaja Anders Adlercreutz (r.) kommentoi Twitterissä Suomen Nato-ratkaisua.

Jens Stoltenberg [Naton pääsihteeri] ansaitsee kaiken saamansa arvostuksen, mutta Naton markkinoijana kukaan ei voita herra Putinia, Adlercreutz kirjoittaa humoristisessa, alun perin englanninkielisessä twiitissään.

Adlercreutz toteaa myös, ettei olisi neljä kuukautta sitten uskonut Suomen olevan nyt tässä pisteessä Nato-prosessissaan. Adlercreutz kirjoitti viime joulukuussa blogissaan suomalaisen Nato-keskustelun muuttuneen farssiksi ja vaati liittymisprosessin käynnistämistä.

– Hyvää työtä Putin, ja häivy Ukrainasta, Adlercreutz päättää twiittinsä.

14.54 Keskustan eduskuntaryhmä kannattaa yksimielisesti Nato-jäsenyyden hakemista, todetaan eduskuntaryhmän tiedotteessa.

– Suomen Nato-jäsenyys on askel Suomen, Pohjolan ja laajemmin Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi, eduskuntaryhmä toteaa tiedotteella.

14.18 Venäjän ulkoministeriö uhkaa Venäjän ryhtyvän vastatoimiin mikäli Suomi hakee Naton jäsenyyttä.

– Suomen liittyminen Natoon aiheuttaa vakavaa vahinkoa Suomen ja Venäjän kahdenvälisille suhteille. Venäjä on pakotettu vastatoimiin, jotka ovat luonteeltaan sekä sotilaallis-teknisiä että muunlaisia turvatakseen oman kansallisen turvallisuutensa tässä asiassa, tänään julkaistussa lausunnossa todetaan.

Venäjän ulkoministeriö väittää tiedotteella myös Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden olevan ristiriidassa vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen ja vuoden 1992 Naapuruussopimuksen kanssa. Ministeriö väittää, että Suomi on näiden sopimusten perusteella suostunut pitäytymään sotilaallisten liittoumien ulkopuolella.

13.56 Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel kutsuu Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä historialliseksi askeleeksi, joka lisää Euroopan turvallisuutta.

– Samalla kun Venäjä käy sotaa Ukrainassa, tämä on voimakas viesti pelotteesta, Michel toteaa.

13.48 Puola kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Maan pääministeri Mateusz Morawiecki toteaa Suomen jäsenyyden lisäävän Euroopan turvallisuutta.

– Puola tukee Suomen liittymistä Natoon niin nopeasti ja pehmeästi kuin mahdollista.

Myös Liettuan pääministeri Ingrida Simonyte totesi Suomen valtiojohdon Nato-kannan tervetulleeksi ja sanoi Suomen jäsenyyden vahvistavan Euroopan ja Baltian turvallisuutta.

– Olen iloinen tästä historiallisesta päivästä, Simonyte kirjoittaa Twitterissä.

13.38 Suomen valtiojohdon päätös kannattaa maan liittymistä Natoon on jatkumoa liittymiselle EU:hun vuonna 1995, sanoo historian professori Henrik Meinander Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa tuolloinkin ratkaisussa oli ensi sijassa kyse turvallisuuspolitiikasta, vaikka siitä ei avoimesti puhuttu.

Nato-jäsenyyshakemukseen johtavaa prosessia Meinander pitää EU-päätöstä avoimempana, nyt asioista on puhuttu niiden oikeilla nimillä. Hän arvioi prosessin myös sujuneen demokraattisesti, joskin valtiojohdon taitavassa ohjauksessa.

Käsillä on Meinanderin mukaan ensimmäinen todellinen tilanne, jossa perustuslaissa määriteltyä presidentin ja hallituksen yhteistoimintaa ulkopoliittisessa päätöksenteossa on testattu tositilanteessa.

Historian professori: Nato-päätös suoraa jatkumoa EU:hun liittymiselle, valtiojohto toiminut taitavasti

13.13 Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan Suomen liittyminen Natoon tulisi olemaan sujuvaa ja nopeaa. Hänen mukaansa Nato toivottaa Suomen lämpimästi tervetulleeksi jäsenekseen.

Hänen mukaansa Suomen Nato-jäsenyys vahvistaisi paitsi Suomen turvallisuutta, myös Natoa itseään.

13.04 Venäjä on reagoinut odotetun negatiivisesti Suomen valtionjohdon tämänpäiväiseeen Nato-kannanottoon.

Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan Suomen liittyminen Natoon on "ehdottomasti" uhka Venäjälle.

Hänen mukaansa kaikki haluavat välttää Venäjän ja Naton väliset suorat yhteenotot, eikä Naton laajentuminen tee maailmasta tai Euroopasta vakaampaa paikkaa.

Peskov kommentoi asiaa osana yleistä tiedotustilaisuutta, joita hän järjestää toimittajille säännöllisesti.

12.46 Opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo olevansa valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden, vaikkei se olekaan hänen mielestään paras mahdollinen vaihtoehto Suomelle. Andersson avaa ajatuksiaan jäsenyydestä pitkästi kotisivuillaan julkaisemassaan kirjoituksessa.

– Vaikka näen mahdollisessa päätöksessä myös riskejä, olen valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden, koska se on Suomen kansan ja Suomen eduskunnan selvän enemmistön tahtotila. Olen valmis hyväksymään sen, että itse parhaana pitämäni vaihtoehto, eli eurooppalainen yhteistyö ei nykytilanteessa tarjoa samanlaista realistista ratkaisua. Meidän olisi pitänyt ymmärtää rakentaa tätä vaihtoehtoa jo paljon aikaisemmin, Andersson kirjoittaa.

12.29 Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoo viestipalvelu Twitterissä kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.

– Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut. Uudessa tilanteessa on tärkeää tehdä kaikki myös Suomen turvallisuuden eteen, Haavisto kirjoittaa.

11.39 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo keskustelleensa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kanssa.

– Painotin jälleen Suomen tukevan Ukrainaa. Kerroin hänelle myös Suomen askelista kohti Naton jäsenyyttä ja hän antoi sille täyden tukensa, Niinistö kirjoittaa viestipalvelu Twitterissä.

11.14 Suomen valtiojohdon kanta Nato-jäsenyyteen on saanut valtavan näkyvyyden myös kansainvälisesti. Muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC, The Guardian, Financial Times ja yhdysvaltain suurin päivälehti The New York Times nostivat asian etusivunsa pääuutiseksi.

BBC kirjoittaa kyseessä olevan valtava muutos Euroopan geopolitiikassa. New York Times sen sijaan kutsui Niinistön ja Marinin ilmoitusta odotetuksi.

11.07 Myös puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ilmoittaa kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Kaikkonen ilmoitti kantansa viestipalvelu Twitterissä.

– Nato-jäsenyys nostaa merkittävästi kynnystä sille, että Suomi joutuisi sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Tärkein tehtävämme on pitää Suomi turvassa ja rauhassa. Nyt ja aina, Kaikkonen kirjoittaa.

11.04 Eduskunnassa varaudutaan aloittamaan Nato-päätöstä koskeva keskustelu suuressa salissa maanantaina kello 10. Aikataulusta kertoi eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) Ylen lähetyksessä.

Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuuspoliittisen ministerivaliokunnan muodollisen päätöksen Natoon hakemisesta odotetaan tapahtuvan sunnuntaina.

Päätös hakea jäsenyyttä on valtiojohdon harteilla, mutta myös eduskunnan tuki hakemiselle on haluttu saada ennen Natoon hakeutumista.

Eduskunta tekee lopullisen päätöksen liittymisestä Natoon vasta, kun kaikki 30 Nato-jäsenmaata ovat hyväksyneet Suomen jäseneksi.

10.51 Tanskan pääministeri Mette Fredriksen toivottaa Suomen tervetulleeksi Natoon viestipalvelu Twitterissä. Hän myös lupaa Tanskan tekevän kaikkensa Suomen jäsenyyden nopean hyväksymisprosessin puolesta.

– Vahva viesti Suomen presidentiltä ja pääministeriltä. Suomi vahvistaa Natoa ja yhteistä turvallisuuttamme, Fredriksen kirjoittaa.

10.41 Suomesta tulee Nato-maa aikana, jolloin maata johtavat kokoomustaustainen, mutta vähintään varauksellisesti Suomen Nato-jäsenyyteen suhtautunut presidentti sekä Nato-kriittiset SDP ja keskusta.

Samaan aikaan Suomen Nato-myönteisin puolue kokoomus on istunut oppositiossa.

Kaikissa näissä puolueissa tunnutaan ajattelevan, että asetelma on hyvä. Kokoomus ei koe ainakaan voimakasta mustasukkaisuutta siitä, että se ei ole kuskin paikalla viemässä Suomea Natoon.

Ilman SDP:n ja keskustan tukea Suomi ei Natoon menisi. Siksi on kokoomuslaistenkin mielestä hyvä, että Nato-päätös nuijitaan entisten Nato-kriittisten johdolla.

Kansa tökki valtiojohdon liikkeelle ja sen jälkeen kaikki eteni liki maksimaalisella nopeudella

10.34 Ruotsi jättää Nato-jäsenhakemuksen maanantaina, kertoo ruotsalaislehti Expressen vedoten lähteisiinsä.

Expressenin mukaan Ruotsin hallitus kokoontuu maanantaina tekemään virallisen päätöksen asiasta, jonka jälkeen Ruotsi ilmoittaa välittömästi halukkuutensa liittyä puolustusliittoon.

10.25 Viron pääministeri Kaja Kallas lupaa Suomen Nato-jäsenyydelle täyden tukensa. Hän toteaa Viron kannattavan Suomen nopeaa hyväksymistä puolustusliiton jäseneksi ja sanoo Viron käsittelevän Suomen jäsenhakemuksen kansallisissa päätöksentekoelimissään nopeasti.

– Pohjoisessa naapurissamme tehdään historiaa. Marinin ja Niinistön ilmoitus avaa Suomen tien Natoon liittymiseksi, Kallas totesi Twitterissä.

10.15 Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kutsuu myös valtiojohdon ilmoitusta historialliseksi hetkeksi.

– Seuraavaksi eduskunta antaa tukensa Suomen Nato-jäsenyydelle, ja voimme käynnistää jäsenneuvottelut välittömästi, Orpo toteaa.

Lisäksi Orpo kiittää Suomen kansaa muuttuneen tilanteen ymmärtämisestä ja tuen antamisesta Suomen jäsenyydelle Natossa.

10.12 Presidentin ja hallituksen odotetaan tekevän viikonlopun aikana virallisen hakemuspäätöksen Suomen jäsenyydestä Natoon. Eduskunta käsittelee tämän jälkeen asian ja Suomi ilmoittaa Natolle halustaan liittyä. Suomen ja Ruotsin on arveltu julistavan halukkuutensa liittyä puolustusliittoon yhtä aikaa ensi viikon alussa.

10.09 Oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kuvailee Twitterissä Marinin ja Niinistön ilmoitusta historialliseksi hetkeksi.

10.00 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.) kannattavat Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon. Niinistö ja Marin julkaisivat kantansa yhteisellä tiedotteella.

– Naton jäsenenä Suomi vahvistaisi koko puolustusliittoa. Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi. Toivomme, että tämän ratkaisun tekemisen vielä edellyttämät kansalliset askeleet otetaan lähipäivinä ripeästi, Niinistö ja Marin toteavat.

Presidentti ja pääministeri toteavat myös Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta.

Päätös hakea jäsenyyttä on tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan harteilla. Presidentti ja pääministeri ovat kuitenkin halunneet pitää eduskunnan mukana jo hakemisesta päätettäessä, minkä vuoksi eduskunta on käsitellyt ja käsittelee asiaa jo ennen jäsenyyden tavoittelua.

Pääministeripuolue sosiaalidemokraatit puolestaan kertoo kantansa lauantaina.

Lue tästä Marinin ja Niinistön historiallinen Nato-tiedote sanasta sanaan

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka