Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin Sanomien toimittajia koskevassa Viestikoekeskus-jutussa taas viivästys – käräjäkäsittelyn alkua lykätty elokuulle

Helsingin Sanomien toimittajia koskevan Viestikoekeskus-jutun käsittelyn alku Helsingin käräjäoikeudessa lykkääntyy. Oikeuden piti alun perin järjestää jutussa valmisteluistunto ensi viikon tiistaina, mutta torstaina ilmoitettiin, että se järjestetäänkin vasta 25. elokuuta.

Kolmea HS:n toimittajaa syytetään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä. Syytteet koskevat loppuvuonna 2017 julkaistua artikkelia Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua artikkelikokonaisuutta. He ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Rikosprosessi on kestänyt pitkään, sillä HS:n Viestikoekeskus-artikkelin julkaisusta tulee kohta kuluneeksi neljä ja puoli vuotta. STT:n haastattelemien oikeudenkäynnin osapuolten mukaan lykkäykseen ei liity mitään dramatiikkaa.

– Kirjallinen valmistelu on vielä kesken, minkä takia ei ollut järkevää pitää suullista valmisteluistuntoa vielä, siitä oli suhtkoht yksimielisyys kaikilla. Kyseessä on ennemminkin tekninen asia, joka ei vaikuta mitenkään siihen, etteikö syyteasian käsittely pääsisi alkamaan alkuperäisessä aikataulussa syyskuussa, käräjätuomari Maritta Pakarinen kertoi.

Valmisteluistunnossa käydään läpi esimerkiksi jutun riitaisia ja riidattomia seikkoja sekä todistelun tarvetta ja sen aikatauluja. Silloin myös syytteet, syytettyjen vastaukset niihin sekä poliisin esitutkintamateriaali tulevat julkisiksi. Varsinainen pääkäsittely on määrä järjestää 29. syyskuuta.

"Asia venynyt ja paukkunut jo pitkään"

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen mukaan syyttäjäpuoli olisi ollut valmis valmisteluistuntoon ensi viikolla.

– Asia on jo venynyt ja paukkunut pitkän aikaa -- monenlaisia lisäselvityksiä on tehty. Syyttäjien puolelta valmius valmisteluistuntoon on ollut olemassa, Rappe sanoi.

Puolustuksen asianajaja Kai Kotiranta sanoo, että juttu on monitahoinen ja -polvinen ja vaatinut tavanomaisesta poikkeavaa valmistautumista.

– Ei se ehkä ole ihan niin yksinkertaista, että kuka on valmis ja kuka ei ole. Yleisesti prosessuaalisesti kokonaisuutena emme ole valmiita, se on minun tulkintani asiasta, Kotiranta sanoi.

Hän ei halua avata asiaa enempää ja vetoaa juttuun liittyviin poikkeuksellisiin salassapitomääräyksiin.

– Sanotaan, että asiassa on ollut paljon selvitettävää eikä ole täysin poissuljettua, etteikö vielä jotain yksityiskohtaa pitäisi selvittää, mikä ei sinänsä rikosasiassa ei ole mitenkään poikkeuksellista.

STT:n enemmistöomistaja on Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland.