Oklahoman kuvernööri on allekirjoittanut aborttilain, joka on yksi Yhdysvaltain tiukimpia

Oklahoman kuvernööri on allekirjoittanut aborttilain, joka on yksi Yhdysvaltain rajoittavimpia. Republikaanikuvernööri Kevin Stitt kertoi asiasta Twitterissä.

Laki kieltää abortit noin kuuden viikon jälkeen. Laissa huomioidaan poikkeustapauksena terveydelliset hätätapaukset, mutta raiskaus- tai insestitapauksia ei ole huomioitu vastaavasti.

Stitt kertoi haluavansa Oklahoman olevan maan osavaltioista kaikkein eniten niin sanotusti pro-life, viitaten syntymättömän lapsen oikeuksia korostavaan liikkeeseen. Termiä käytetään usein abortin vastustajista puhuttaessa ja toisaalta vastakohtana aborttioikeutta sekä naisen omaa kehoaan koskevaa itsemääräämisoikeutta puolustavalle pro-choice-liikkeelle.

– Koska edustan kaikkia neljää miljoonaa oklahomalaista, jotka haluavat ylivoimaisesti suojella syntymätöntä, republikaanikuvernööri väitti tviitissään perustelleessaan pro-life-toiveitaan.

Samassa yhteydessä Stitt julkaisi allekirjoitustilanteesta kaksi kuvaa, joista ensimmäisessä hän käy asiakirjaa läpi ja toisessa poseeraa lakipaperin kanssa hymyssä suin.

Aborttioikeus on ollut uhattuna viime kuukausina Yhdysvalloissa, kun republikaanien johtamat osavaltiot ovat alkaneet tiukentaa aborttilakeja. Oklahoman laissa on samankaltaisuuksia muun muassa Texasissa viime vuonna hyväksyttyyn tiukkaan aborttilakiin, jota puidaan oikeudessa.

Korkein oikeus kumoamassa aborttioikeuteen johtaneen päätöksen

Maan korkeimman oikeuden vuotaneen päätöslauselmaluonnoksen mukaan konservatiivienemmistöinen tuomioistuin valmistautuu kumoamaan liittovaltion aborttioikeuteen johtaneen, vuoden 1973 Roe vastaan Wade -päätöksen.

Asiakirjan julkisti Politico-uutissivusto. Sivuston mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta lähihistoriassa, kun korkeimman oikeuden lausuntoluonnos on vuodettu julkisuuteen.

Ratkaisuesityksen luonnos liittyy korkeimman oikeuden tulevaan päätökseen, jossa oikeus ottaa kantaa siihen, onko Mississippin osavaltion aborttilainsäädäntö perustuslain mukainen. Korkeimman oikeuden odotetaan antavan lopullisen päätöksensä kesäkuussa.

Korkeinta oikeutta johtava tuomari John Roberts sanoi tiistaina, ettei kyseessä ole lopullinen päätös asiasta, ja kertoi määränneensä tutkinnan siitä, miten luonnos on vuotanut julkisuuteen. Hän kuitenkin vahvisti luonnoksen aitouden.

Jos luonnos hyväksytään korkeimmassa oikeudessa, aborttilait jäävät välittömästi osavaltioiden päätettäväksi. Jopa puolessa osavaltioista odotetaan tämän myötä otettavan käyttöön kieltoja tai uusia rajoituksia aborttioikeuteen.

Monille naisille aborttioikeuden menettäminen isossa osassa maata johtaisi todennäköisesti siihen, että he joutuisivat matkustamaan satoja kilometrejä päästäkseen aborttiklinikalle.

Liki 50 vuoden takaista Roe vastaan Wade -päätöstä seurannut vuoden 1992 Planned Parenthood vastaan Casey -päätös takasi naiselle oikeuden aborttiin vielä 22.–24. raskausviikolla.

Valtaosassa kehittyneitä valtioita abortti voidaan tehdä pyynnöstä tiettyyn aikarajaan mennessä. Useimmiten takarajaksi on asetettu 12. raskausviikko, mutta monet maat sallivat tietyin perustein abortin vielä tämän jälkeenkin.

Presidentti Biden kehotti äänestäjiä tukemaan aborttioikeutta

Stittin kaltaiset republikaanit ovat ajaneet vuosikausia Roe vastaan Wade -päätöksen kumoamista. Päätöksen kumoaminen alkoi näyttää vääjäämättömältä kuitenkin vasta sen jälkeen, kun maan edellinen presidentti Donald Trump nimitti oman presidenttikautensa aikana maan korkeimpaan oikeuteen kolme konservatiivituomaria ja tuomioistuimen painotus heilahti tiukasti oikealle.

Yhdysvaltojen korkeimmassa oikeudessa on yhdeksän tuomaria, joista kuusi on konservatiiveja. Presidentti Biden on nimittänyt yhden korkeimman oikeuden tuomarin, Ketanji Brown Jacksonin, mutta hänen odotetaan aloittavan tehtävässään vasta kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kehotti tiistaina äänestäjiä laajalla rintamalla tukemaan aborttioikeutta.

– Uskon, että naisen oikeus valita on peruuttamaton. Roe vastaan Wade on ollut maan laki liki viisikymmentä vuotta, ja yleinen oikeudenmukaisuus sekä lainkäytön vakaus vaativat, ettei sitä kumota, Biden sanoi lausunnossaan.

Biden muistutti myös, että aborttioikeuden kumoaminen johtaisi väistämättä muun muassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien sekä abortti- ja perheoikeuden laajaan uudelleentarkasteluun.

Myöhään maanantai-iltana paikallista aikaa useat sadat ihmiset, aborttioikeuden tukijat ja vastustajat, kokoontuivat Washingtonissa korkeimman oikeuden rakennuksen luokse osoittamaan mieltään.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka