Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinki, Espoo ja Lahti eivät saaneet lupaa häätää valkoposkihanhia

Helsinki, Espoo ja Lahti eivät ole saaneet hakemiaan poikkeuslupia valkoposkihanhien häätämiseen puistoista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely) mukaan poikkeusluvan myöntämisen perusteet eivät täyttyneet.

Elyn mukaan kevään myötä Suomeen palanneet valkoposkihanhet on rauhoitettu luonnonsuojelulailla. Pesinnän jälkeen lintujen määrä puistoissa kasvaa, kun saarissa pesineet valkoposkihanhet tulevat poikasineen puistoihin.

– Millään Suomen kaupungilla ei ole voimassa olevaa poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkottamiseen puistoalueilla, ylitarkastaja Maria Westerman Varsinais-Suomen ely-keskuksesta kertoo tiedotteessa.

Jahtaaminen, karkottaminen ja vahingoittaminen kiellettyä

Ely huomauttaa, että valkoposkihanhien karkottamiseen ei voi ryhtyä oma-aloitteisesti. Ennen karkotustoimiin ryhtymistä on tiedusteltava Varsinais-Suomen ely-keskukselta, edellyttääkö karkottaminen poikkeuslupaa.

Laittomasta valkoposkihanhien jahtaamisesta, karkottamisesta tai vahingoittamisesta voi ilmoittaa poliisille.

– Valkoposkihanhien hätyyttäminen esimerkiksi päästämällä koira ajamaan valkoposkihanhia takaa, ajamalla dronella valkoposkihanhia lentoon tai muulla vastaavalla tavalla on luonnonsuojelulailla kiellettyä. Myös kaikenlainen valkoposkihanhien vahingoittaminen on lain vastaista, Westerman sanoo.

Valkoposkihanhille ei juuri ole säilynyt Suomessa luontaisia ruokailualueita, joten linnut ovat ryhtyneet hyödyntämään puistoalueiden nurmikoita ruokailuun.

Niin kauan kun valkoposkihanhille ei ole vaihtoehtoisia rauhallisia ruokailualueita, ne palaavat puistoihin karkotuksista huolimatta.