Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen Punainen Risti lähettää terveysklinikan Ukrainaan

Suomen Punainen Risti kertoo toimittavansa terveysklinikan Länsi-Ukrainaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaation tueksi. Mukaan lähtee myös suomalainen asiantuntijaryhmä käynnistämään klinikan toimintaa.

Suomalaisasiantuntijoiden on tarkoitus työskennellä Ukrainassa klinikan ensimmäisten kuukausien ajan. Terveysklinikan varsinainen henkilökunta tullaan palkkaamaan paikan päällä.

Uzhorodin kaupunkiin sijoitettavalla terveysklinikalla voidaan hoitaa päivisin perusterveydenhuollon asiakkaita. Varustelultaan klinikka vastaa päiväterveyskeskusta.

– Yli 7 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa maan sisällä Ukrainassa. Maansisäiset pakolaiset ovat ruuhkauttaneet perusterveydenhuollon Länsi-Ukrainassa. Suomesta toimitettavalla klinikalla voidaan tukea paikallista terveydenhuoltoa, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen tiedotteessa.

Klinikan välineistö lähetetään Ukrainaan Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta.

Terveysklinikka rahoitetaan Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston turvin.