VR:n toimitusjohtajalle potkut – Lauri Sipposen kausi jäi lyhyeksi

VR Groupin toimitusjohtajan Lauri Sipposen kausi yhtiön toimitusjohtajana jäi lyhyeksi. Viime vuoden elokuussa aloittanut Sipponen irtisanottiin yhtiöstä maanantaina.

Yhtiö kertoo, että väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty matkustajaliikennejohtaja Topi Simola. Uuden toimitusjohtajan haku alkaa heti.

VR:n hallituksen puheenjohtaja Kjell Forsén ei halua kertoa, mikä on irtisanomisen syy. Hän korostaa, ettei taustalla ei ole mitään laittomuuksia.

– Olemme sopineet Laurin kanssa, että näitä asioita ei avata enempää, Forsén perusteli STT:lle.

Sipposen toimitusjohtajakauden lyhyyttä Forsén kommentoi, että joskus käy näin.

Forsénin mukaan Sipponen ehti saada myös paljon hyvää aikaan VR:ssä lyhyessä ajassa. Tämä liittyy henkilöstön johtamiseen ja kehittämiseen.

Sipponen on aiemmin toiminut muun muassa Lidl Suomen toimitusjohtajana. Hänen edeltäjänsä Rolf Jansson siirtyi Aspon toimitusjohtajaksi.

Väliaikainen toimitusjohtaja Topi Simola pitää ajankohtaa haastavana ottaa ohjat käsiin.

– Onneksi talo on tuttu ja kollegat läheisiä. VR:ää on uudistettu upeasti viimeisien vuosien aikana, joten tiedän, että osaavan henkilöstömme kanssa saamme jatkettua yrityksen hyvää kehitystä, hän kertoo tiedotteessa.

VR lopetti matkustajaliikenteen mutta jatkaa tavaraliikennettä

VR on lopettanut liikenteen Allegro-matkustajajunalla Helsingin ja Pietarin välillä. Yhtiö ehti myös päättää tavarajunaliikenteen lopettamisesta Venäjälle, mutta pyörsi päätöksensä viime keskiviikkona.

VR:n mukaan laillista estettä tavaraliikenteen jatkamiselle ei ollut, koska Britannian asettamat talouspakotteet Venäjän rautatieyhtiötä vastaan eivät koske VR-konsernin sopimuksia.

Forsénin mukaan Venäjä-asiat eivät vaikuttaneet mitenkään VR:n päätökseen irtisanoa Sipponen.

– Ne päätökset olivat täysin perusteltuja, sekä lopettaminen ja aloittaminen sen hetken tiedon valossa, Forsén sanoo.

Sipponen kertoi keskiviikkona, että VR teki päätöksensä kysymättä omistajansa eli valtion kantaa asiaan.

----

Korjattu klo 17.34: VR korjaa aiempia tietojaan. Toisin kuin VR aiemmin kertoi, toimitusjohtaja Lauri Sipponen on irtisanottu, hän ei irtisanoutunut.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka