Presidentti Bidenin allekirjoitus vahvisti: Lynkkaus on viimein liittovaltion viharikos Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden on vahvistanut allekirjoituksellaan lain, jonka myötä rasistiset lynkkaukset eli laittomat teloitukset, usein väkijoukon toimesta, lukeutuvat tästedes Yhdysvalloissa liittovaltion viharikosten joukkoon. Valkoisen talon ruusutarhassa pitämässään puheessa Biden sanoi, että lynkkaukset luetaan liittovaltion viharikoksiksi ensimmäistä kertaa maan historiassa.

Lain allekirjoittamisen jälkeen Biden myös kiitti varapresidentti Kamala Harrisia, joka oli senaattorina toimiessaan tukemassa lakia.

Uuden lain nojalla tuomittuja uhkaa jopa 30 vuoden vankeustuomio. Laki kantaa vuonna 1955 raa'asti murhatun afroamerikkalaisen teinipojan Emmett Tillin nimeä. Kokonaan valkoinen valamiehistö vapautti aikoinaan Tillin lynkkaajat.

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi lain yksimielisesti maaliskuun alussa vuosikymmeniä jatkuneen yrittämisen ja lukuisten kaatuneiden lakiesitysten jälkeen. Senaatin edustajainhuoneessa laki meni läpi helmikuussa, mutta ei yksimielisesti. Lakia vastustivat edustajainhuoneen kolme republikaanijäsentä, kaikki etelävaltioista.

Lynkkaukset eivät ole jääneet historiaan

Puheessaan Biden kertoi, miten lynkkausta tuomitsevaa liittovaltion lakia on yritetty saada aikaan yli sadan vuoden ajan.

– Vuonna 1900 Pohjois-Carolinan edustajainhuoneen jäsen George Henry White, orjan poika, joka oli tuolloin kongressin ainut musta jäsen, esitteli ensi kertaa lakiehdotusta. Läpimenemättä on jäänyt satoja samanlaisia lakiesityksiä, Biden sanoi.

Edellisen kerran lynkkausta viharikokseksi tuomitsevaa liittovaltion lakia yritettiin saada läpi vuonna 2020, jolloin se kaatui republikaanisenaattori Paul Randin jarrutukseen. Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan Rand halusi kaventaa lynkkauksen määritelmää.

Biden kuvaili puheessaan sitä, kuinka lynkkaukset vahvistivat todellisuutta siitä, etteivät kaikki Yhdysvalloissa ole samanarvoisia.

– Viattomat miehet, naiset ja lapset roikkuivat puista hirttosilmukoissa. Ruumiita poltettiin, hukutettiin ja kastroitiin, Biden jatkoi.

Sekä presidentti Biden että varapresidentti Harris muistuttivat puheissaan, etteivät rotuun perustuvat viharikokset ole jääneet Yhdysvalloissa historiaan. Biden kuvaili, kuinka mustat vanhemmat joutuvat ohjeistamaan jälkikasvuaan aivan samalla tapaa tänä päivänä kuin lynkatun Emmett Tillin äiti ohjeisti poikaansa ennen tämän kuolemaa.

Erityisen merkittävä uusi laki on koko poliittisen uransa sitä läpi ajaneelle demokraattiedustajalle Bobby Rushille. Radiokanava NPR:n mukaan Rush sanoi muistavansa, kuinka hänen äitinsä kokosi hänet ja hänen sisaruksensa ruokapöydän ääreen ja näytti lehtijutun Emmett Tillin lynkkauksesta.

– Ja hän osoitti groteskia kuvaa Emmett Tillistä arkussa ja hän sanoi, että tämän vuoksi toin poikani pois Georgiasta. En ikinä unohda sitä, pitkän uran kansalaisoikeusaktivistina tehnyt Rush kommentoi.

Helmikuussa kolme afroamerikkalaisen Ahmaud Arberyn murhasta aiemmin tuomittua miestä saivat tuomiot myös liittovaltion viharikoksista. Valamiehistö päätti, että miehet jahtasivat ja ampuivat Arberyn tämän rodun vuoksi. Tapausta on Yhdysvalloissa toistuvasti kuvailtu moderniksi lynkkaukseksi. Aiheesta kirjoitti muun muassa rikosoikeuteen erikoistunut julkaisu Marshall Project.

Edustajainhuoneen jäsenen Rushin mukaan Arberyn tapaus olisi uuden lain valossa oppikirjaesimerkki lynkkauksesta.

Lenkillä ollut 25-vuotias Arbery ammuttiin Brunswickin kaupungissa Georgian osavaltiossa helmikuussa 2020.

Liittovaltion rikoksista tuomion saaneet joutuvat osavaltion rikoksista tuomittuja useammin vankilaan ja tuomiot ovat usein pidempiä kuin osavaltion rikoksista saadut tuomiot.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka